ELISE ja ROUVA EKLÖF.
ELISE
(katsellen kirjettä.)
Ei tämä ole ollut postissa, vaan joku erityinen kuljettaja sen on tuonut. Käsiala on aivan outo. Olipa se harmillista, että sen piti pudota lumeen. Mutta katsokaahan, rouva Eklöf, kuori on aivan avonainen. Suulakka on liuvonnut irti. Kuinka lie sitten varsinaisen kirjeen laita. Saapa nähdä, saako mieheni kirjoituksesta mitään selkoa.
ROUVA EKLÖF.
Jos kirje jätetään märkään kuoreen, voi se käydä mahdottomaksi lukea. Täytyy kuivata paperi. (Koettaa uunin komeroa.) Tänne, hyvä rouva, uunin lämpimään komeroon, on paperi levitettävä. Kas niin, ottakaa nyt kirje pois kuoresta, (Elise tekee niinkuin käsketään) sillä tavalla, kuoren asetamme syrjälleen toiselle puolelle ja levitämme kirjeen komeron pohjalle, — se ei näytäkään kovin pahasti kastuneen ja kirjoituksen voinee siitä aivan helposti lukea.
Palvelustyttö tulee tuoden apteekista pullon, jonka hän antaa rouva Eklöfille ja menee.
ROUVA EKLÖF.
Vai niin, kloroformipullo. Kiitos, kiitos! No eipä tämä näytä juuri pieneltä. Sen panemme hyvään säilöön. Vaikkapa tänne kaappiin. Eikö niin?