ELISE
(katsellen liekkejä.)
Nyt ne palavat, nuo kauheat sanat! Jos voisin polttaa ne sanat sydämestänikin, niin mielelläni menisin niiden kera tuleen.
JALMARI.
Minä rukoilen sinua, koeta rauhoittua. Ehkempä aika huojentaa minun sieluni kuorman ja sinun tuskasi.
ELISE
(katselee jäykästi ja oudosti eteensä alasvaipunein katsein.)
Kun se mies joka kirjeen saapumista tiedusti, kuiskasi häveten minulle vakoilijan nimen, karkasi minulta sieluni pois. Näin sen siveettömänä ja väsyneenä, matalalla hitaasti pyrkivän yli vesien, vaipuvan vihdoin äänetönnä aaltojen alle. Näin paikan virran pohjassa, johon se kuplana painui soran ja kivien sekaan. Siellä vesi tuudittaa poloista, jolla ei ole henkeä eikä ole kuollut.
JALMARI.
Sinähän hourit, Elise raukka.