JALMARI.
Tämä, kultaseni, olkoon vain meidän keskinäinen asiamme, ymmärräthän.
ELISE.
Ja tottahan poikamme kastetaan?
JALMARI.
Eipähän kastamatta! Minä olen virkamies, ja lapseen nähden sinun on valta kaikessa. Tulkoon sinusta oikein hyvä ja hurskas äiti pikku lemmikillemme.
ELISE.
Kiitos, Jalmari, nyt olen iloinen, niin iloinen. Tämä asia on painanut sydäntäni. — Kuule, sitten kun näet poikamme, niin sinä kirjoitat kauniin runon hänestä ja minusta, eikö niin?
JALMARI.
Noo! — Kaikkia sinä haluatkin? Tiedätkö, entisillä runoillanikaan ei minusta ole mitään arvoa. Ne ovat niin onteloita.