ELISE.
Mutta Jalmari! Elä sano niin, jotka ovat minulle niin rakkaita, ja minä opetan poikamme nostamaan katseensa sinuun ylpeydellä.
JALMARI.
Elise! — Sinä tiedät, kuka tuntematon isäni oli. Minulla ei ole minkäänlaista entisyyttä, niin kuin muilla. Sentähden olen koettanut luoda tulevaisuuden itselleni ja sinulle.
ELISE.
Ja pojallemme. — Sehän juuri on ihanaa. Sinun nimesi omistajana on hän seisova kunniakkaana yllänsä Jumalan päivä ja nuoressa sydämessään meidän rakkautemme. Kun toisilleen antautuu koko rakkaudellaan ja vilpittömästi, niin siitä koituu onni, runsas ja rehevä. Ja nyt lapsemme!
JALMARI
(nousee.)
Sinä haaveilet ja olit saada minut unhoittamaan, että minulla oli määrä erään tuttavani kanssa pitää kokous.