Kauan epäili hän kuitenkin, sillä hän ei tahtonut joutua kauas Uotilasta. Liisa kyllä surkutteli häntä, mutta ei hän näyttänyt surevan sitä, että Hartun oli lähteminen.
Eräänä iltana — oli jo myöhään syksyllä — oli Kaisa taas ankarasti torunut Liisaa, isännän poissa ollessa. Liisa ei vastannut mitään. Mutta kun Lauri hetken kuluttua astui tupaan, sytytti Liisa lyhtinsä ja meni navettaan, jossa ammuvat lehmät ystävällisesti ottivat hänet vastaan, kun hän, heitä puhutellen, alkoi lypsää toista toisensa perästä.
Mutta tuvassa istui vanha Kaisa tuikealla tuulella rukkinsa äärellä, vihastuen kehräykseensä ja siitä syntyviin onnettomuuksiin, mutta vähä väliä pistäen äkäisiä sanoja siitä, kuinka huonosti kaikki tätä nykyä toimitettiin talossa. Viimein, kun lanka taas katkesi, seisatti hän rukkinsa yht'äkkiä ja sanoi jyrkästi Laurille, ettei hän tahtonut enää päivääkään olla hänen talossaan, jossa nyt kaikki hoidettiin ja toimitettiin kurjimmalla tavalla, ellei Lauri kohta aikonut hankkia taloon varsinaista emäntää. "Tuossa te istutte", pakisi hän, "nuori ja varakas kuin olette, päivät päätänsä kotona tai ajatte pyhinä kirkkoon, vaan ette koskaan sano sanaakaan rikkaiden ja suurten talojen tyttärille, niinkuin Uotilan isännän kuitenkin paraiten sopisi." Itse sanoi hän olleensa viidettäkymmentä vuotta talossa ja nähneensä täällä parempia sekä huonompia päiviä, mutta ei koskaan mokomia kuin nyt, kun koko talo on tuiki köyhän tytön vallassa.
Lauri hymyili huolimatta iäkkään ämmän valituksista eikä näyttänyt aikovan vastata mitään hänen puheeseensa. Mutta hetken kuluttua hymyili hän taas puoleksi ystävällisesti, puoleksi pilkallisesti ja sanoi:
"Mitäpä minä noista rikkaista ja isoisista talontyttäristä."
"Enkös sitä arvannut", vastasi Kaisa äreästi surisevan rukkinsa ääreltä.
"Kyllähän tuota sopi tietää."
Lauri hymyili taas ja lisäsi:
"Jos jonkun pitää tuleman Uotilan emännäksi, kenties tahtoo Liisa itse siksi ruveta."
"Herra mun luojani!" huusi vanha Kaisa, heittäen sikseen surisevan pyörän. Hän aikoi jatkaa puhettansa, mutta isäntä katseli häneen tuimin silmin ja nousi istualta, josta Kaisa ällistyi. Ja kaikki tuvassa kävivät uteliaiksi tietämään mitä nämät sanat ennustivat.
Kun Liisa tuli takaisin tupaan, vallitsi siellä syvä äänettömyys, ja hän näki kyllä kaikkien silmistä, että hänestä oli puhuttu.