Puoli vuotta sen jälkeen, eli noin seitsemän aastaikaa siitä kun Laurin ja Liisan häät olivat, syntyi heidän neljäs lapsensa, poika, jonka tulo maailmaan milt'ei maksanut hänen äitinsä henkeä. Lapsen syntymisen ja Liisan parantumisen piti Lauri ansaitsemattomana taivaan lahjana. Hän rukoili vain, että Jumala hänen kanssansa tehköön miten hyväksi ja oikeaksi katsonee, ja valmistakoon häntä vihdoin löytämään rauhaa maailman ja taivaan kanssa.
Lempeämpi kuin ennen oli hän kodissaan, ja mielellään hän usein luki Liisalle raamatusta, jolloin hän ylisti sitä laupiasta ja ihmeellistä tapaa, jolla Jumala johti syntiset ihmislapset. Rauhallisemmaksi kävi hänen mielensä, ja Liisa näki ilokseen, että Lauri yhä ahkerammin ryhtyi talon töihin, joita hän kaikin puolin koetti parantaa ja järjestää.
Kun syksy tuli täysine latoineen ja aittoineen, puhui Lauri nähtävällä tyytyväisyydellä siitä, kuinka Uotilassa kaikki nyt oli valmistettu lähestyvää talvea varten. Ei nyt Liisan eikä hänen lapsensakaan tarvinnut puutosta kärsiä, vaikkapa Jumalan tahto olisikin, että joku onnettomuus oli Lauria kohtaava. Liisa iloitsi Laurin ilosta, ja hänen suora, suruton mielensä ei etsinyt mitään salaista tarkoitusta isännän ystävällisissä sanoissa.
X.
Myllykylässä. Keskiyö metsässä.
Ennen kuin kertomus päättyy, joudumme vielä kerran Uotilaan, jonka kuitenkin nyt jätämme kertoaksemme tapausta, joka tänä syksynä tapahtui myllykylän majatalossa.
Pimeä oli yö pyhäinmiesten päivää vastaan. Koski, joka kuin ainakin valtavasti vyörytti vesiänsä alas syvyyteen, kohisi yöllä tavallista mahtavammin. Tuuli vinkui lähellä toisiansa seisovain asuinhuoneitten välissä, ja viirit kirisivät kimeästi. Muutoin oli kaikki hiljaa kylässä; kaikki nukkuivat, paitsi joku yksinäinen myllärinrenki myllyissä, joka valvoi, ettei jauhin-kivet syttyisi tuleen.
Kello oli yhdentoista paikoilla, kun kärryjen kolina kuului vähän matkan päästä, herättäen kylän koirat, jotka kaikuvasti haukkuivat vieraan tullessa majataloon.
Matkustavainen oli nuori pappi, joka, kun molemmat papit lähipitäjässä olivat estetyt virkaansa toimittamasta, kiiruhti sinne yötä myöten, varhain aamulla ollakseen paikalla jumalanpalvelusta pitämässä.
Kun hän vihdoin sai talonväen valveille ja ilmoitti tahtovansa heti saada hevosta kirkonkylään, katseli vanha isäntä häntä hämmästyneenä. Sitte katseli hän salavihkaa ympärilleen ja vastasi matalalla äänellä: