Pelkäämättä, mutta mahdollista väkivaltaa varoen, seurasi hän haamua tuota suikertelevaa, kivistä tietä ylöspäin. Yht'äkkiä katosi valkoinen haamu hänen silmistään, ja kun hän astui muutaman askeleen eteenpäin, huomasi hän olevansa jätetyssä hiekkakuopassa, joka oli täynnä kaatuneita puita. Tutkistellen katsellessaan joka haaralle, näki hän kuinka valkoinen haamu taas vitkaan kohosi hiekkakuopan toiselta töyräältä, johon se jäi seisomaan, kolme kertaa kädellänsä vitkaan viitaten alhaalla olevaan hiekkavieremään.
Kun pappi nyt puhutteli tuota ihmeellistä olentoa, katosi se yht'äkkiä eikä hän enää voinut nähdä jälkeäkään siitä.
Syvästi mietiskellen mitä hän täällä oli nähnyt, palasi pappi maantielle, jossa kyytimies alkoi tointua tainnuksistaan.
Kysymättä papilta kummituksesta, hiipi poika pelästyksissään lähemmäs hevosta ja kysyi papilta mitä nyt oli tekeminen, kun kärryt olivat hajallansa tiellä ja he olivat keskellä pitkää väliä yksin kolkossa korvessa.
Pappi kysyi pojalta eikö likempänä ollut taloa, josta saisivat lainata kärryt voidakseen jatkaa matkaansa. Poika ilmoitti, ettei Uotilan suuri ja varakas talo ollut kaukana siitä, ja että sieltä varmaankin saataisiin mitä oli tarvis.
Kun pappi sen kuuli, ja että kulettava metsätie meni sinne, päästi hän hevosen puusta, nousi sen selkään ja nosti pojan eteensä, sanoen:
"Lähtekäämme siis Uotilaan."
He kulkivat nyt hiljaa tuota meille tuttua tietä, jonka poika hyvin tunsi. Eivät he puhuneet keskenään siitä tapauksesta, jonka äsken olivat nähneet, ja ratsastivat metsän läpi, ollen ääneti miltei koko ajan. Vihdoin tulivat he vanhalle maantielle, joka nyt oli jätetty ja rappiolla.
He poikkesivat Uotilaan päin.