Lauri.
Uotilassa oli Lauri illalla lukenut ääneen vaimollensa Luukkaan evankeliumin kolmannenkolmatta lu'un. Tässä ylevässä kertomuksessa Kristuksen kuolemasta oli puhe Jesuksen ja hänen viereensä naulittujen pahantekijäin kesken suuresti liikuttanut Lauria, ja lukemisensa lopetettuaan puhui hän siitä Liisan kanssa, kertoen sanat: "Herra muista minua, koskas tulet valtakuntaasi".
Lauri oli viime aikoina usein puhunut Liisan kanssa hengellisistä asioista, mikä Liisasta oli hyvin mieleen, sillä Lauri selitti raamatun sanoja niin selvästi ja vakavasti, että moni sana, joka tähän asti oli ollut Liisalle hämärä, siitä selveni ja tuli ymmärrettäväksi.
Talonväkikin kuunteli mielellään nuoren ja ahkeran isännän heleää ääntä, kun hän illoin luki ääneen raamatusta. He kuuntelivat häntä sitä mieluummin, kun hän ei milloinkaan moittinut sitä, että he ottivat osaa nuorison tavallisiin huvituksiin, milloin pyhäpäivät soivat heille vapautta työstä.
Vihdoin mentiin levolle tuvassa, jonka ulkopuolella tuuli vinkui raivosasti. Kaikki nukkuivat rauhallista ja sikeää unta. Laurikin nukkui rauhassa.
Vähän keskiyön perästä heräsivät he siitä, että lukittua porstuvan ovea kovasti kolkutettiin.
Lauri sytytti päreen ja läksi kuulustelemaan, kenpä tuo lienee, joka tähän aikaan yöstä ja semmoisella ilmalla oli liikkeellä ulkona.
Hänen kysymykseensä vastasi tyyni miehen ääni, että se oli pappi likipitäjästä, joka tarvitsi apua päästäkseen kulkemaan eteenpäin.
Kun Lauri sitten avasi oven, valaisi päreen tuli tuon nuoren pappismiehen jalot ja ystävälliset kasvot, jotka heti Laurissa synnyttivät luottamusta häneen. Lauri käski hänen astua tupaan ja teki itse valkean takkaan sill'aikaa kun matkustavainen muutamin sanoin kertoi tapaturmasta metsässä, kuinka hevonen oli säikähtynyt ja kärryt olivat hajonneet, ja pyysi saada lainata toiset ajoneuvot sijaan, koska hänen vielä tänä yönä täytyi jatkaa matkaansa.
Sillä välin olivat Liisa ja talonväki ruvenneet liikkumaan tuvassa, ja emäntä puuhaili jo jotakin suun-avausta vieraalle pappismiehelle.