Kun Regina väliin kumartui katkaistakseen pientarelta sinikukan tahi papinkauluksen, katseli nuorukainen veljellisellä lämmöllä hänen hentoa vartaloansa.
— Tänä vuonna saatte aikuisin ruveta rukiin leikkuuseen, virkkoi tyttö.
— Aikuisin kyllä, joll'ei ilma tästä muutu, arveli Aleksis.
— Aleksis on varmaankin talollisen poika? kysyi hän taas.
— Niin olen, vastasi hän. Vanhempani ovat molemmat kuolleet; ensi vuonna ostan itselleni oman talon.
— Jumala antaa teille kyllä onnea, lisäsi tyttö.
— Miksikä niin? kysyi Aleksis lyhyen hetken kuluttua.
— Tehän olette hyvä ihminen, vastasi tyttö ja loi häneen kiitollisen katseen.
Hän tarttui nyt tytön käteen uudestaan, ja he menivät näin metsikköön asti. Siellä Regina istahti alas ja alkoi järjestellä niitä kukkia, jotka hän matkalla oli poiminut, yksinkertaiseksi kukkakimpuksi. Aleksis heittäytyi maahan hänen viereensä, niin että hän saattoi katsoa häntä suoraan silmiin.
Matkalla aloitettu keskustelu, johon nuorukaisen mieli halusta oli kiintynyt, eli vielä hänen aatteissaan ja hän jatkoi sitä siis.