— Minä ajattelen ostaa itselleni talon Hämeen kalaisilla seuduilla. Kalastus on joutohetkinä aina ollut minun erityinen hupini. Tulee kyllä olemaan hauskaa hoitaa omaa taloa.
— Jospa sentään saisin teillä palvella, tuumaili Regina hyvin totisesti.
Aleksis hymyili makeasti ja lapsellisesti ja tarttui hänen käteensä. Tuuli puhalsi raittiisti ja nyki ruohon siemenröyhyjä ja katajapensasten hienoja tupsuja sekä suhisi salaperäisenä korkealla kuusten latvoissa.
— Mutta minä en kelpaa palvelemaan, jatkoi tyttö huoahtaen. Minä en ole mitään oppinut.
Aleksis katsoi ylös, ja heidän silmäyksensä kohtasivat toisiansa. Outo vieras, salainen kyynel kiilsi Reginan silmissä. Hellästi ojensi poika kätensä, kietoi sen tytön kaulaan ja kallisti hänen päänsä päätänsä vasten, niin että heidän huulensa keveästi koskivat toisiinsa, mutta tämä kesti ainoastaan pari silmänräpäystä, jolloin hän veitikkamaisesti ja viattomasti katsoi tytön avonaisiin silmiin.
Sitten hän asettui taas entiselle paikalleen, pää vasemman kätensä nojassa, katsoi entistään totisempana taivasta kohti ja virkkoi:
— Minun kolme sisartani tulevat hoitamaan talouttani, kunnes menen naimisiin, jos se milloinkaan tapahtuu.
— Ovatko ne hyviä sinulle, toisti Regina.
— Ovatko ne hyviä minulle, uudisti hän. — Luulen kyllä että he tarkoittavat minun parastani.
— Sen luulen minäkin, sanoi tyttö.