Veitikkamaisesti hymyili Aleksis tavallisella laillaan, mutta näytti kuitenkin samalla kertaa hiukan hämmästyneeltä. Sen sijaan että olisi vastannut, tarttui hän tytön käteen ja siten he kävelivät hetken aikaa eteenpäin sanaakaan virkkamatta.
— Oliko hauska viime pyhänä? kysyi Aleksis katkaistakseen äänettömyyden.
— Kuinkas muuten, vastasi Regina ja katsahti hiukan kummissaan häneen.
— Te tanssitte hyvin, virkkoi Aleksis edelleen ja heilutti keveästi hänen kättänsä.
Regina ei mitään vastannut, vaan veti pois kätensä ja asetteli hiukan huiviansa, joka oli niskaan luistanut.
He olivat nyt päässeet muutamien tien varrella olevien asuntojen sivuun. Heidän läheisyydestään lähti kuja maantietä menemään yli peltojen muuatta metsikköä kohti, joka edempää näkyi.
— Mentäisiinköhän sinne, kysyi Aleksis, metsässä on niin viileää.
— Miks'ei, täällä tulee niin paljon ihmisiä vastaan, kuului Reginan yksinkertainen vastaus.
Aleksis avasi veräjän, ja he kävelivät eteenpäin läpi korkeiden, laineisten ruislaihojen, jotka alkoivat keltaiseen vivahtaa.
Taas vallitsi hiljaisuus hyvän aikaa.