Ensimäinen rakkaus, joka nyt autuaallisena oli vallannut Reginan nuoren sydämen, kolkutti yön hiljaisuudessa hänenkin sydämensä ovea, mutta hän ei tohtinut sitä avata, vaan hän kuunteli, kahden vaiheilla ollen, noita vähitellen heikkeneviä kolkutuksia. — Ehkä kotona hänen parastaan kuitenkin tarkoitettiin!
Niinhän oli aina ollut.
III.
ERONHETKI
Kiireistä työn aikaa jatkui, ja pyhinä satoi vettä virtanaan yhtä päätä, niin että Forssassakäynnit joksikin ajaksi Mustialan pojilta jäivät sikseen.
Syyskuun alussa sai Aleksis vanhimmalta sisareltaan Johannalta kirjeen, jossa tämä toi esille syvimmät huolensa siitä onnettomuudesta, johon hän jo edeltäpäin oli huomannut rakkaan, nuoren veljensä joutuvan, jos hän jatkaisi kevytmielistä, ajattelematonta suhdettansa tuohon kurjaan tehtaantyttöön, josta suhteesta hänen todelliset ystävänsä olivat sisarille tiedon saattaneet. »Ethän koskaan ajatelle», kirjoitti hän, »tuoda meille, siskoillesi, jotka olemme valmiit sinun ja sinun todellisen onnesi hyväksi uhraamaan kaikki, sellaista naista kälyksi? Sinä parhaiten tiedät, minkä neuvon äitimme nyt sinulle antaisi, jos hän eläisi, ja sinun täytyy kai ymmärtää, että me nyt sinulle kokemattomalle nuorukaiselle olemme äidin sijassa. Isien siunaukset rakentavat lapsille pesän, sanoo meidän Herramme», — siten jatkui kirje sekä loppui kylmällä, hiljaisella ja hurskaalla Maria-siskon siunauksella ja nuorimman sisaren Iidan kuumilla kyynelillä.
Punastuen luki Aleksis tämän kirjeen. Ensimäinen tunne, jonka se hänessä herätti, oli häpeä, minkä lapsikin tuntee, kun se tottelemattomuudesta on joutunut kiinni. Sitten hän itsensä takia oli kiukuissaan ja sadatteli epäitsenäisyyttään. Mutta jouduttuaan toistamiseen tämmöisten ristiriitaisten tunteitten valtaan alkoi hänessä herätä mitä hellintä myötätuntoisuutta Reginaa, tuota kovaa kokenutta turvatonta, viatonta tyttöä kohtaan, jonka koko häpeä oli hänen köyhyytensä. Hän ei ollut nuorukaisen voimalla ja rohkeudella avannut sydäntänsä kauneimmalle enkelille, minkä taivas lähettää maan päälle: ensimäiselle rakkaudelle; se tuli nyt kuihtuneena, nuhtelevana, kyyneltyneenä hänen puoleksi avattuun sydämeensä ja istui siellä äänetönnä ja kalpeana kynnyksellä.
Ollen luonnostaan hento ja runollinen ei hän tuntenut näitä tunteita niin selvästi, että olisi voinut ne sanoihin pukea, mutta ne elivät hänen mielessään tunnonvaivojen tapaisina, jotka etsivät lievennystä herättämällä eloon oudon vieraan hänen lapsellisessa sydämessään: miehuullisen uhkamielisyyden.
Ensi kerran hän nyt kirjoitti omaisilleen lyhyen ja kylmän kirjeen, pyytäen heitä lohduttamaan itseänsä sillä, ett'ei hän koskaan tekisi heille eikä itselleen mitään häpeällistä.
Sittenkun hän — se tapahtui muutamana pyhänä — oli kirjoittanut tämän kirjeen, lähti hän Forssaan ja löysi Reginan siitä työmiesperheestä, jossa tällä oli asuinsijansa. Hän sattui olemaan yksin kotona, kun Aleksis saapui.