Eteensä katsovina ja toimeliaina kuten ainakin olivat sisaret sillä välin hankkineet Aleksille sopivan tiluksen. Heidän valintansa oli paras, mitä toivoa saattaa. Maatila, joka myytiin huutokaupalla, meni tavattoman helppoon hintaan, asuin- ja ulkohuoneet olivat hyvässä kunnossa, metsä välttävän hyvä ja asema — ihan kaupunkiin vievän laivakulkuväylän vieressä — oivallinen.
Aleksilla ei ollut muuta tehtävää kuin allekirjoittaa kauppakirjat sekä myöskin valmiiksi laaditut velkakirjat siskoille. Molemmat vanhemmat sisaret luovuttivat kumpikin 6,000 markkaa kauppaa tehtäessä, nuorin sisar Iida taas pani 10,000 markkaa likoon. Maatilan velka nousi 22,000 markkaan kaikkiaan, mutta lainanantajathan olivat hänen omat sisarensa, jotka saivat kiinnityksen maahan. Aleksis saattoi itse panna suunnilleen saman suuruisen summan lunastukseksi, niin että hän tällä tavalla, ja täydellä syyllä, oli talon isäntänä.
* * * * *
Nuoremmat sisaret olivat Helsingissä ottaneet perehtyäkseen käsitöihin, varsinkin koruompelukseen ja solmustelemiseen. Nuo huonekaluista sangen tyhjät, tilavat huoneet tässä melkoisessa rakennuksessa, jonka herrasmies oli rakennuttanut, olivat ennen pitkää täpösen täynnä virkattuja pöytäliinoja ja peitteitä, kaikille mahdollisille paikoille levitettyinä. Kaikki varsinaiset vierashuoneet olivat Aleksia varten ja tekivät tyhjyyden hänen ympärillään sen kautta vielä tuntuvammaksi. Sisaret taas olivat vaatimattomasti ja ahtautta arastelematta asettuneet yhteen isompaan pihanpuoleiseen huoneeseen, jossa he piilossa pitivät »perheneuvotteluja» Aleksista ja hänen toimistaan ja töistään.
Näissä hartaissa ja salaperäisissä neuvotteluissa, jotka viime kädessä kohdistuivat heidän nuorimpaan veljeensä ja hänen naimapuuhiinsa, jotka he oman tahtonsa mukaan olivat suunnitelleet, näytti siltä, kuin Johannalla olisi ollut määräämisvalta. Mutta nuorin sisar, joka oli enin rahaa pannut liikkeelle, muodosti itse asiassa neuvottelun päätökset, joita vanhin parhaimman kykynsä mukaan sai toteuttaa. Maria ei monta sanaa puhunut, istuessaan vakavan levollisena pienen pöytänsä ääressä, jäykkänä ja kylmänä, sekä valmisteli tavattoman leveää reunakoristetta alttariliinaan, joka hänellä oli aikomus lahjoittaa pitäjän kirkolle koristukseksi. Äänetönnä ja vastustamatta hän suostui kaikkiin Iidan ehdoituksiin, niin että sisarten mielipiteissä ei syntynyt pienintäkään erimielisyyttä.
Aleksis johti omin päinsä talon töitä sisarten niihin sekaantumatta. Jos hän kuitenkin joskus vitkasteli kalastusretkillänsä eikä kuitenkaan tuonut mitään saalista kotia, saattoi tapahtua, että Johanna, alistuvaisuutta teeskennellen, pyysi häneltä anteeksi, että hän oli itse hiukan puuttunut päivän työjärjestykseen mikä tavallisesti oli aivan päin seiniin tahi kokonaan tarpeetonta — »sillä eihän se sovi», lisäsi hän, »että vouti määrää, kun talossa on omaa väkeä.»
Aleksis pantiin aina yksin syömään isoon ruokasaliin. Sangen kehno ruoka, minkä kirjo-ompelijat toivat hänen pöydällensä, oli huonosti valmistettu sekä lisäksi niukkakin. Herneitä ja perunoita laskettiin teevadille, maitoa tuotiin kahdessa lasissa, silli oli pilaantunutta, liha sitkeätä ja syötäväksi kelpaamatonta, perunat, velli ja puuro jäähtynyttä tahi pohjaan palanutta.
Kun Aleksis väliin tunsi kovaa tarvetta päiväksikään päästä irti näistä ikävistä oloista, antautui hän muutamien lähistössä asuvien poikien seuraan, ja niinpä saattoi tapahtua, että hän jonkun kerran näiden mukana lähti kaupunkimatkalle, ja silloin pidettiin iloisempaa elämää kuin hänen ikävässä kodissaan oli tapana. Mutta sisaret pitivät kuitenkin huolta siitä, että hän sai tilaisuutta katua tämmöisiä huvimatkoja, kekseliäitä kun olivat sopivalla tavalla pitämään ohjakset sisarellisissa käsissään. Ei kenenkään ihmisen kuitenkaan onnistunut saada heitä älyämään, että heidän menettelynsä tässä suhteessa oli mitä kehnointa, mitä tyhmintä.
Tottuneena mukaantumaan vanhempien sisarustensa oikkuihin ja ollen muuten luonteeltaan rauhallinen, taipui Aleksis, pahaa sanaa hiiskumatta ja vähintäkään mistään kiivastumatta, tähän kaikkeen. Olisi voinut luulla, että hän niin käyttäytyi, toivoen siten sisarten vähitellen väsyvän. Ei, hän tunsi itsessään, että hänen varhain masennettu toimintakykynsä kärsisi tappion taistelussa tarmokkaita sisariaan vastaan. Hän vetääntyi sen vuoksi yhä enemmän heistä erilleen. Pitkät syys- ja talvi-illat vietti hän yksin huoneessaan, istuen keinutuolissaan ja vedellen harmonikkaansa, minkä huvin perhekunta kernaasti näytti hänelle suovan.
Silloin hän usein soitteli Forssan-valssia, mutta hiljemmin kuin muita sävelmiä. Hänen ajatuksensa liitelivät surumielisinä, kauas luokse hennon Reginan, josta hän tiesi, että hän lempi häntä yksinkertaisesti ja uskollisesti. Näinä hiljaisina yksinäisinä iltoina, jolloin sade usein tuskallisesti pieksi akkunaruutuja taikka kun lumimyrsky tuimasti vinkui yli ulapan jäiden, uneksi hän keväistä, jotka olivat vielä koittavat, ja silloin yltyi hänen rakkautensa Reginaan ja hänen ikävänsä kasvoi yhä voimakkaammaksi.