Mainittua tapaa noudatti Aleksiskin. Pöydässä ei keskusteluaineita puuttunut, vieraat kun olivat eri pitäjistä tulleet, ja jokaisella oli paikkakunnaltaan jotain uutta kerrottavana. Yksi näistä uusista rengeistä oli Forssasta ja tiesi puolestaan jutella, että eräs köyhä tehtaannainen siellä, jota tavallisesti nimitettiin mustalaistytöksi ja jonka nimi muutoin oli Regina, hiljainen ja siivo tyttö sitä paitse, oli siihen määrään lumonnut erään työnjohtajan, että tämä oli häneen kerrassaan pikeytynyt, vieläpä tyttöä kosinutkin. Mutta tyttö oli ollut kyllin järjetön vastatakseen, ett'ei hän ikinä enää naimisiin menoa ajattele.
Sill'aikaa kun sydämen pohjasta naurettiin tuota hullunkurista tyttöä, tarttui Aleksis toisen kerran viinapulloon, kaatoi omaan lasiinsa ja antoi pullon sitten kiertää ympäri pöytää. Tyhjentäessänsä lasinsa, virkkoi hän äänekkäästi: »Sen tytön maljan me juomme pohjaan!» Niin kävikin ja vieläpä vieraille yhtä suureksi mielihyväksi kuin äskettäin, eikä kukaan paitsi Aleksin sisaret, jotka pöydässä toimittivat emännän virkaa, tietänyt, että malja täydessä totuudessa tyhjennettiin.
Joulun aikana saapui sisarten kirjallisesta kehoituksesta hänen veljensä Frans taloon, ja Aleksis, joka ei ollut huomaavinaan niitä salaperäisiä, pitkällisiä neuvotteluja, joita sisarukset suljettujen ovien takana pitivät, otti hänet sydämellisesti vastaan.
Iidan puuhat eivät tarkoittaneet enempää eikä vähempää — päättäen siitä mitä veli Aleksille myöhemmin uskoi — kuin tämän asettamista holhuunalaiseksi, hän kun muka oli kykenemätön omaisuuttaan hoitamaan, mutta Frans, joka omasta kokemuksestaan tiesi, että ankaralla ja vakavallakin miehellä on kyllin tekemistä koettaessaan tehdä vastarintaa naisen vehkeilyille, ymmärsi nuoren veljensä surkuteltavan suhteen kolmeen naiseen, jotka katsoivat itsellään olevan taloon osaa ja voivansa velvoittaa nuorimman veljensä myöntymään heidän aikeihinsa. Nämät halpamaiset vehkeet Frans teki tyhjiksi.
Sen sijaan keksittiin uusi keino, millä Aleksis mahdollisesti oli suostutettava sisarten naittamispuuhiin. Päätettiin, että Maria, välinpitämätön kun oli kaikesta maallisesta, muuttaisi talosta ja samalla sanoisi irti sen 6,000 markan suuruisen lainan, jolla hän talonostossa oli avustanut.
Aleksis hankki kuitenkin ilman suurempia vaikeuksia tämän summan antamalla kiinnityksen taloonsa, mutta hankalammaksi kävivät olot hänelle, joka ei suinkaan ollut mikään liikemies, kun taloon jääneet sisaret sittemmin aina kun tilaisuutta oli noudattivat armottomasti tätä menettelytapaa, jos kohtakin pienemmässä muodossa. Kaksi peräkkäin seurannutta katovuotta tuotti hänelle vieläkin enemmän hankaluuksia, ja Aleksis oli sitä paitsi maanviljelyksensä edistämiseksi pakoitettu kiinnitystä vastaan hankkimaan sangen suuren lainan.
Harvat olivat hänellä nyttemmin levollisuuden päivät, levollisimmat ehkä ne päivät, jolloin hän Urjalassa palveli viimeistä asevelvollisuuskauttaan. Silloin sisaret kuten ennenkin häntä valvoivat, ja rikas Amaliakin kävi häntä tervehtimässä. Amalia lähestyi nyt 27:ttä ikävuottaan eikä kuitenkaan ollut löytänyt makunsa mukaista kosijaa huolimatta siitä kultaisesta syötistä, joka kiilsi hänen »koukkujensa» nenässä.
* * * * *
Kun Aleksis oli suorittanut asevelvollisuutensa ja palasi kotiin, päättivät sisaret, että nyt, kun veli oli päässyt 24 vuoden ikään, oli heidän viimeinen, suurin valttinsa liikkeelle pantava.
Siinä tarkoituksessa astuivat molemmat eräänä syyskuun iltapäivänä veljen huoneeseen ja, tuotuaan esille moniaita tekosyitä puolustuksekseen, ilmoittivat olevansa pakoitettuja sanomaan irti kaikki rahat, jotka hänellä vielä oli heiltä lainassa. He olivat muka kuitenkin kyllin ystävälliset samalla kertaa neuvomaan hänelle varman keinon, jonka kautta hän voisi pelastua taloudellisesta ahdinkotilastaan, jättämällä hänelle kirjeen, jonka Amalia oli Iidalle kirjoittanut. Siinä kirjeessä rikas tyttö selitti ystävättärelleen, että hän piti Aleksia kaikkia muita kosiomiehiään parempana ja että hän heti myöntyisi sulhaseen sekä samalla antaisi hänen vapaasti käyttää melkoista äidinperintöään, jonka hän jo oli haltuunsa ottanut.