— Ei tanssia nyt enää tänä iltana, ei mitään äkkinäisempää voimain ponnistusta pitkiin aikoihin, joll'ette tahdo panna henkeänne vaaran alaiseksi, sanoi lääkäri vihdoin sekä lisäsi vielä muutamia muitakin neuvoja sairaalle.
Aleksis, joka tunsi jonkun verran tointuneensa, vaikka hän vielä oli jotenkin uupunut, vaati, että hääsalin iloa ei hänen tähtensä keskeytettäisi, sekä lupasi olla aivan levollinen ja hiljaa, jos hän vain saisi näyttäytyä vierasten joukossa.
Muutamien minuuttien kuluttua palasi Aleksis, lääkärin käsivarteen nojaten, tanssisaliin. Hän oli kyllä kalpea, mutta hänen kasvojensa ilmeet olivat kuitenkin iloiset.
Lääkäri vei hänet istumaan morsiamen viereen, selittäen, että lievä pyörtymiskohtaus pakoitti sulhasmiehen vain katsomaan muiden reipasta tanssia sekä kuiskasi vihdoin Amalialle:
— Meidän täytyy tänä iltana hyvin varoa nuorta ylkäämme, jotta saisimme hänet jonkun ajan kuluessa virkoamaan ja reipastumaan.
Amalia ei enää koko sinä iltana väistynyt Aleksin vierestä. Hän piti hilpeästi leikkien silmällä, ett'ei Aleksis saanut rasittaa itseänsä; hän ei edes saanut puhua muuta kuin jonkun sanan silloin tällöin.
Aleksis katseli, miten hänen häissään sydämen pohjasta hauskaa pidettiin. Hänen huulillaan oli lapsellisen hyvänsuopa hymy, ja hänen kasvoistaan loisti onnellisen uinaileva ilme. Hän unohti usein senkin, että hän juuri oli ylkämiehenä, ja valitsi, entinen tunnettu veitikan-ilme silmissään, ystävänsä Arvidin toimimaan varaisäntänä tässä juhlallisessa tilaisuudessa.
Kuinka onnelliseksi tunsikaan Aleksis nyt itsensä! »Jumala ohjaa kyllä kaikki parhaimpaan päin», toisti hän itsekseen ja tunsi sydämessään sulinta kiitollisuutta, kun hän ajatteli tulevaisuuttaan.
* * * * *
Kun Regina näki, että Aleksis, pimeydestä ja varjoavasta huivista huolimatta, oli hänet tuntenut, poistui hän hitaasti ja kenenkään huomiota herättämättä häätalosta. Tänne oli vastustamaton sisällinen voima viime hetkessä hänet Forssasta ajanut, vaikka hän ensin oli vain aikonut mennä asemalle kirjettä viemään.