Kun lääkäri oli antanut tarkkoja määräyksiä ja ohjeita, miten Aleksin sydänvikaa oli hoidettava, sekä vielä kehoittanut mitä huolellisimpaan varovaisuuteen, lähtivät vastanaineet matkalle ja saapuivat hyvissä voimissa uudelle, muhkealle maatilalleen. Täällä muisti Aleksis heti, helpoituksesta huoahtaen, että sisaria varten ei mitään erityistä huonetta oltu sisustettu. Hänhän oli ostanut itselleen vapauden — kalliistako vai ei, sitä hän ei vielä tiennyt.
Amalia oli jo heidän kuulutusaikanansa huomattavasti kylmennyt suhteessaan Iidaan eikä hän myöhemminkään ollut osoittanut vähintäkään halua saada nähdä kälyänsä uudessa kodissaan. Tämän he katsoivat suuren kiittämättömyyden ja omanvoitonpyynnin osoitteeksi, sillä olihan Aleksis heidän lihallinen veljensä, ja hänellä olisi ainakin alussa vaikea tulla toimeen ventovierasten ihmisten parissa.
Lepo ja rauha, jota Aleksis nyt nautti, vaikutti aluksi nähtävästi hyvin hänen terveytensä tilaan. Mutta sairaus oli jo liian pitkälle ehtinyt tullakseen niin helposti poistetuksi. Kohtauksia sellaisia kuin hääiltana sattui nyt uusia, ja Aleksis valmistautui kaikessa hiljaisuudessa välttämättömään ja pikaiseen lähtöön tästä elämästä.
Amalian kirjeenvaihdosta lääkärin kanssa ja myöskin tämän ilmoituksista olivat Aleksin sisaret saaneet tietää, että hengenvaara joka silmänräpäys uhkasi heidän veljeänsä, josta he mustasukkaisesti pitivät. He riensivät sentähden suoraa päätä hänen uuteen kotiinsa, jossa Amalia hämmästyksellä otti heidät vastaan, aavistaen, että heidän tulonsa veljen tykö häntä kovin häiritsisi.
Eräänä päivänä, jona Aleksis tunsi itsensä reippaammaksi, ei Amalia saattanut panna vastaan, kun sisaret rukoilivat, että saisivat ottaa jäähyväiset häneltä. Hän koetti varovaisesti mieheltään tiedustella, halusiko hän, että pyydettäisiin sisaria tulemaan hetkiseksi häntä puhuttelemaan.
Aleksis oli jonkun aikaa vastaamatta hänen kysymykseensä. Vihdoin hän virkkoi:
— On ehkä parasta. Käske heitä tulemaan, mutta pian, ennenkuin tulen liian väsyneeksi.
Ne, jotka tekevät kuolemaa ja kovaa tautia sairastavat, eivät tavallisesti kiinnitä huomiotansa aikaan eivätkä paikkaan. Heitä kummastuttaa, että ystävät, maapallon toiseltakin puolelta haettavat, eivät heti ole saapuvilla, eikä heitä ihmetytä, jos ne, joiden ovat otaksuneet olevan hyvin kaukana, seuraavassa silmänräpäyksessä saapuvat. Heistä tuntuu kuin tuo käsittämätön, juhlallinen arvoitus ajasta ja paikasta jo alkaisi selvitä heidän katseelleen, joka maan päällä nyt on sammumassa.
Kun Amalia lisäsi: »Ehkä nyt jaksat ottaa heidät vastaan, he istuvat ulkona salissa», nyökkäsi Aleksis myöntyväisesti ja loi miettivän katseen eteensä.
Sisaret astuivat hiljaa sisälle, tervehtivät ystävällisesti veljeänsä ja silittelivät hänen otsaansa.