Jo eteiseen tuli Ludvigia vastaan herttainen morsiamensa, antaen jo siellä pienen suutelon kiitokseksi sulhonsa tuomasta kauniista joulukukkavihosta. Kodissa, joka loisti tulimerenä, liikuskelivat perheen jäsenet vielä pienissä puuhissa illan kunniaksi, ja kohta olivat harvat kutsutut vieraatkin saapuneet, setä Lasse ja Sohvi täti, kaksi nuorta luutnanttia, Rikardin virkatovereita, kolme nuorta naista, kaikki kuuluen melkein samaan epävarmaan ikäluokkaan, kaikki kotiintuneita perheessä ja kaikki aivan samankaltaisesti puettuja, niin että Ludvig hieman sekaantui ja morsiamensa täytyi kahdesti heidät esittää.
Valtioneuvos itse pitkine, laihoine, mutta komeine vartaloineen, käytöksellään hieman muistuttaen diplomaattia, oli mitä kohteliain isäntä, ja valonhohde kyntteliruunusta ja joulukuusesta heijastui niin hyväilevästi hänen paljaaseen päälakeensa. — Valtioneuvoksetar, ollen kotoisin Pietarista, oli taloudellinen, ystävällinen pieni rouva, murtaen hieman puhettaan, ja ehkä koko olennossaankin muistuttaen Nevan kaupungin tapoja. Setä Lassella, jota kohdeltiin rohkaisevalla ja kehoittavalla hilpeydellä, oli jo aikansa palvellut peruukki, ja hänen punaruskean lyhyen täysipartansa oli nähtävästi hän itse tai joku maaseutukaupungin parturi viimeksi puhdistanut. Hän näkyi pitävän velvollisuutenaan aina pysyttäytyä kunnioitettavan puolisonsa lähettyvillä, täti Sohvin, joka paikkakunnallaan kuuluu herättäneen huomiota kirjailijattarena sekä nykyajan jaloimpain aatteiden suojelijattarena. —
Nuo kolme perheen ystävätärtä kuuluvat sitä paitsi olevan soitannollisia ja toinen luutnanteista myös, jota vastoin toinen, samoin kuin poika Rikardkin, julkisesti ihaili operetteja ja varieteeta sekä enemmän kuin tarpeellista olisi ollut pääkaupungin ravintola- ja sikaarikauppaneitejä. Ylioppilas Birgeristä, joka kotona oli umpimielinen ja hiljainen, katsottiin toverein keskuudessa tulevan hyvänpäivän lapsen ja herkkusuun, ja lopuksi pikku Cecilia oli kaikkien hemmoittelema lempilapsi, iloinen ja kiltti, ja hänestä näkyi lupautuvan jotakuinkin kaunis tyttö.
Ruokasalissa — jonne vastakihlautuneiden tie sattumalta johti — sai Ludvig tilaisuuden uudistaa eilisen tuttavuutensa neiti Ebba Vesterlundin kanssa. Tämä oli neljänkymmenenviiden vuotias nainen, jolla oli varma, vaikkakin hieman eriskummainen, vääntynyt käytös, tehden saman vaikutuksen kuin polkupyörä puolitaitavan pyöräilijän käsissä; kasvoillaan oli hänellä kohtelias, imelä hymy, ja usein nähtiin kielenpään äkkiä pistäytyvän esiin ja katoavan ei suinkaan klassillisesti kauniitten kaarevien huulien välitse.
Niin pian kun tee oli juotu ja seuran ijäkkäämmät henkilöt täksi iltaa ottaneet omat varmat paikkansa sohvapöydän ympärillä, rupesi joululahjoja tulla tupsahtamaan sisään, vanhaan helsinkiläiseen tapaan. Nuoret, jotka mieluummin halusivat olla liikkeellä, auttoivat pikku Sissiä suurien ja pienien saliin heitettyjen kääröjen poimimisessa ja veivät ne sitten valtioneuvokselle, joka, pannen hyvän koron sanoihin, luki ääneen ehdottomasti joka pakettiin kuuluvat runosäkeet, jotka usein herättivät yleistä naurua ja suurta hyväksymistä.
Myöskin Ludvigin joululahjoista olivat jo muutamat ilmaantuneet oikeilla osoitteilla: Almanach de Gotha valtioneuvokselle ja tuo todella kaunis valkea kaulakoriste Irenelle, joka punastuen antoi Ludvigin itsensä kiinnittää lukon äidin ja toisten ijällisten vielä kerran kuunnellessa noita runollisia säkeitä, jotka olivat koristetta seuranneet ja jotka valtioneuvos lausui hyvällä painolla.
Sitten tuli Rikardin paketti, johon oli kirjoitettu:
Vuosi vuodelta,
Päivä päivältä
Heikko ihminen katseensa luo
Ylös korkeuteen,
Tuonne taivosehen —
Luoja kerran sielt' apunsa tuo.
Rikardin kasvojen ilme oli jotenkin koomillinen, kun hän paketista veti esiin suurenmoisen postillan: »Hartauden harjoituksia joka vuoden päivälle», hieman kummallisen ja odottamattoman joululahjan nuorelle soturille.
Täti Sohvi, joka istui Rikardin vieressä, katsahti lorgnetin läpi alkulehteä, sanoen: »Kallisarvoinen, arvokas kirja, rakas Rikard», jonka tämäkin kohteliaasti kumartaen myönsi, ollen varma, että antajatar oli naapurinsa.