— Mikä teidän nimenne on? kysyi Aleksis ja heitti hänen kätensä irti.
— Regina.
— Minun nimeni on Aleksis, lisäsi hän. Kai me vielä kerran yhdessä tänä iltana tanssimme?
Ja taasen heidän katseensa toisiinsa sattuivat, pojan nuoruudenraitis, ystävällinen ja viaton; tytön arka, niin totinen, mutta syvä ja kaunis, että Aleksis ajatteli itsekseen, ett'ei hän koskaan ole nähnyt sellaisia, ihmeellisiä, tummia silmiä.
Sitten he erosivat.
— Kuinka sinä löysit tuon mustalaistytön? Älähän huoli tanssia hänen kanssaan, sanoivat Forssan pojat Aleksille nauraen, joka taasen oli heihin liittynyt.
— Miks'en? kysyi hän ja heitti ystävällisen silmäyksen tytön jälkeen.
— Niin, ei hänen kanssaan kukaan tavallisesti tanssi; hänen isänsä kuuluu olleen mustalainen.
— Vai niin, vastasi Aleksis. — Se asia ei minuun koske. Kai hän mahtaa olla yhtä hyvä kuin muut tytöt.
— Niin, hitto vieköön, arvelivat tehtaanmiehet ja nauroivat poikamaisesti.