Silmät pystössä istui rouva sängyssään, pikkutytöt itkivät ja hiipivät äidin luo uskaltamatta huutaa. Mutta yötamineissaan seisoi Sanni korva seinään painettuna ja tuijotti eteensä vinhasti.
Silloin kuultiin ylioppilaan rivakasti heittävän huoneensa oven selälleen.
Samassa silmänräpäyksessä riensi Sanni käsillään huitoen kyökin ovea kohti ja huusi korkealla äänellä:
»Hän on tullut hulluksi! Nyt hän tulee tänne!»
Hän veti kiireesti avaimen suulta ja iski oven kiinni, niin että kajahti, sekä piti kaikin voimin kiinni ovenrivasta siten estääkseen tuota hurjaa hyökkäämästä rouvan ja lasten kimppuun.
Verkalleen ja juhlallisella äänellä virkkoi Sanni ikäänkuin itsekseen:
»Olen kauan pelännyt, että näin loppuisi — juuri tuollaiset hiljaiset ja umpimieliset ihmiset tulevat tavallisesti pähkähulluiksi, ilman että siitä voi vähintäkään merkkiä heissä ennen huomata.»
Nyt kuultiin, että ylioppilaan ovi taas suljettiin.
»Hän tuli takaisin», kuiskasi rouva, »nyt kai hän uudestaan taas alkaa elämöidä.»
Pikkutytöt käärivät päänsä peittoihin, maatessaan samassa vetosängyssä äitinsä kanssa, ja tarttuivat vapisten hänen käsiinsä.