II.
Rauman kirkon tulot eivät olleet sinä aikana, jota tämä kertomus koskee, erittäin suuret, mutta eivät myöskään tavattoman pieniä. Pieni yhteiskunta osoitti tavattoman yleistä anteliaisuutta vanhaa kirkkoaan kohtaan, lahjoitti sille rahoja, oli mukana sitä korjaamassa pienillä ja suurilla avustuksilla sekä koristi sitä kuvilla, öljymaalauksilla, kynttiläkruunuilla sekä muilla esineillä, joilla useilla nyt on taidehistoriallinen arvo.
Ollaksemme täysin avomieliset täytyy meidän tunnustaa, että kirkolla oli melkoiset tulot sakoista, jotka tuomittiin kaikenlaisista rikkomuksista, mitä kaikennäköiset henkilöt eri sukupuolista ja kansanluokista sattuivat tekemään. Vuosisatojen kuluessa vilisee kupari-ja hopeataalareita, joita siten kerääntyi pelastamaan asianomaisia pelätystä jalkapuusta, locus peccatorum.
Hienompien sakkojen joukossa olivat n. s. »huikentelevaisuussakot», jotka sai maksaa se avioliittoon aikonut, joka haki eroa kihlatustaan, ja jotka nousivat kokonaiseen 6 taalariin.
Toinen tulo kirkolla oli 1600- ja 1700-luvuilla, kun se tuotti tullitta melkein joka vuosi Tukholmasta tai Lyypekistä aamin rippiviiniä, josta se, kuten näyttää, sangen suurella voitolla möi vähittäismääriä lähipitäjäin kirkoille, joiden muuten olisi ollut hankala hankkia tarvittavat varat. Ja kun kaikki asianosaiset olivat tyytyväisiä, ei ole meidän syytä sekaantua tähän pieneen kaupankäyntiin.
Tilit hoidettiin 1600-luvulla kaikkein viattomammalla tavalla, jonka vuoksi vaillinkeihin tottunutta jälkimaailmaa ei voi kummastuttaa niin kovin, että Rauman seurakunta v. 1656 pastorivainajan kuoltua huomasi, että hän 15 vuonna »kirkon rahoista oli ottanut itselleen useampina erinä» kokonaista 55 1/2 taalaria, josta vahingosta nyt koetettiin hakea korvausta kirkkoväärtiltä, »joka oli sallinut anastukset», ja jonka palkka à 3 talaria onneksi oli kantamatta 15 vuodelta. Vaillinkia tahdottiin anteeksiantavalla mielellä selittää syntyneeksi pastorin matkoista, avuliaisuudesta palanneita avuttomia sotavankeja kohtaan j. n. e.
Apua tuommoisille entisille sotilaille kerrotaan muuten usein annetun kirkon varoista. Nämä köyhät »Turkista tulleet vangit» ovat seisovia eriä tileissä, varsinkin Isonvihan jälkeen, mutta tämmöisiä »turkkilaisia vankeja» oli myöskin v. 1648. Monta taalaria kirkko lahjoitti myöskin muille vaivaisille, niinpä v. 1652 eräälle paholaisen riivaamalle naiselle Ruotsista, jolla oli Linköpingin piispan antama suosituskirja; v. 1686 »kurjalle vaimolle, jota Saatana kamalasti vaivasi»; v. 1733 kahdelle »juutalaiselle» y. m.
Mutta sille, joka antaa, pitää myöskin annettaman, sen todistaa tässä kaksi nimellä »Afbrända Raumo stadz kyrkians Stam Book» (Rauman palaneen kaupunginkirkon keräyskirja) v:lta 1682 hyvin säilynyttä kirjaa kirkonarkistossa. Ne käsittävät vuodet 1682—87, jolloin Raumalta lähetetyt miehet kulkivat ympäri Suomen ja Ruotsin, keräten hurskaita apuja Rauman Pyhän ristinkirkon ja koulun uudesta rakentamiseksi, jotka olivat joutuneet tuhkaksi suuressa palossa, joka ensinmainittuna vuonna poltti kaupunkia.
Nämä keräyskirjat, jotka Raumalle toivat monta sataa taalaria, ovat nyt suuri käsialakokoelma pääasiallisesti sen ajan pappismaailmasta. Nimikirjoitukset päättyvät monimutkaisiin koukeroihin, jotka piti tehdä yhdellä ainoalla, yhteensä monen metrin pituisella kynänpiirrolla niin säännöllisesti, että koukero oli kauniin pitsimallin näköinen. Taiteellisen taidon hankkiminen tässä kirjoitustavassa oli huvitus sen ajan suurille lapsille.
Yksi ja toinen oppineista lahjoittajista on liittänyt merkitsemiinsä summiin runoja ja mietelmiä latinankielellä; hyvin usea käytti ruotsin ja saksan kieltä, mutta ei kukaan suomea. Usein huomautettiin: »vähistä varoista», »varoista», »hyvästä sydämestä» y. m. Ylhäiset näkivät hyväksi antaa hovimestarinsa tai jonkun muun palvelijan merkitä lahjan, esim. »Armollisen Rouvani, korkeasti jalosukuisen Rouva Merta Possen puolesta» tai »Armollisen herrasväkeni korkeastijalosukuisen Herra Gustaf Soop-vainajan perillisten puolesta.»