— "Minä annan teille 30 taaleria tuosta kunnottomasta soittokoneesta; teidän tähtenne vaan, Giovanni", — sanoi eräs kaupustelija hänelle joulukuun alussa.
Ja nytkö, kun taas jouluaatto oli tulossa, nytkö hän möisi viulunsa? — Ei, sitä ei hän voi tehdä. Joka kerta joulun lähestyessä tykytti hänen sydämensä, eikö muka nyt testamentti täyttyisi. — Ja taas oli jouluaatto. Tyttö istui, neuloen himmeän öljylampun valossa melkein silmänsä piloille, ansaitakseen edes sen verran, että voisi maksaa nuo muutamat hiilet, jotka uunissa hehkuivat ja heidän niukkaa ruokaansa lämmittivät. Ulkona myrskysi, ja lumihöytäleet ajelivat toisiaan alas maahan. Silloin otti vanhus viulunsa.
— Ethän toki lähde ulos tässä ilmassa, isä? — kysyi tytär. — Nythän on niin kirpeä pakkanen, eikä sinulla ole minkäänlaista viittaa!
— Sinä tiedät, että nyt on jouluaatto. Tänään, jos koskaan, täytyy viulun hellittää äänensä. Tiedät myöskin, että hätä meillä nyt on noussut korkeimmilleen. Minä en enää saata katsella, kuinka sinä pilaat ihanat silmäsi, Anrella. Anna minun koettaa vielä kerran. Lähden markkinapaikalle. Sinnehän tulee rikkaitakin ihmisiä katselemaan itselleen tavaroita. Giovanni palajaa takaisin, tuoden rahaa lapselleen.
Sitten riensi hän ulos, viulu käärittynä nenäliinaan. Yhdeksi siellä yhtyivät hänen tuulen häilyttämät, lumivalkeat hiuksensa ja lumihiutaleet, ja tuima pakkanen tunki kangistuneihin jäseniin. Anrella katseli hänen jälkeensä syvällä kaipauksella. Hän olisi lähtenyt isänsä kera, mutta hänen täytyi saada työnsä valmiiksi vielä tänä iltana.
— Hyvä Jumala, anna hänelle onnea tahi vapahda meidät molemmat täältä tänä pyhänä iltana! — huokasi tyttö.
Kului tunti, kului parikin. Tyttö oli noutanut kamarista joulukuusen, oman koristamansa, ja pistänyt sen alle villaisen liinan, jonka hän oli itse valmistanut. — Silloin syöksi vanhus sisään.
— Kaikki on turhaa! Käteni ja jalkani ovat melkein hervottomat. Armahda minua, Jumala! Mutta ei kukaan kuule minua! He ovat ivanneet minua tänään pahemmin kuin koskaan ennen. Voi, ettei löydy yhtään armahtavaisuutta enää maan päällä!
— Taivaassa kuitenkin löytyy, — sanoi Anrella. — Tule, isä, täällä on sinun joulukuusesi; minä annan sinulle lahjan, niinkuin ihmiset täällä vieraalla maalla tavallisesti tekevät.
Surumielisenä katseli vanhus kuusta.