— Onko siinä kaikki, mitä hänellä on, Eva Maria? — kysyi isä. — Eikö hänellä ole muuta mitään?
— Mitä sinä sillä tarkoitat? — kysyi tytär.
— Kyllä sen vielä ymmärrät, mitä minä tarkoitan. Onko hänellä myös siunausta? Missä sitä ei ole, ei siinä auta pellot, eikä metsät, eikä rahat.
Tytär ei puhunut mitään. Sitten sanoi isä hänelle:
— Kuuleppas, Eva Maria, mitä minä sanon. Katso sitä huonetta, josta hän polveutuu, ja sano sitten, onko hänellä siunausta mukanaan, vai ei. Isänsä kuului sotaväkeen ja sotamiesten värvääjiin, ja siitä on hänen omaisuutensa peräisin. Mutta siihen liittyy äitien ja lasten kyyneleitä. Tahdotko sinä semmoisia rahoja taloosi? Entäs isä? Tokko se mies edes osaa "Isämeitää" kunnolleen ja näyttää sen uskonkin laita olevan niin ja näin. Monta vuotta on hän jo täällä asunut, mutta yhden ainoan kerran on hän käynyt ripillä. Luuletko sinä, lapsi, että sellainen isä voi lapsilleen jotain opettaa? Pojassa voi kyllä olla jonkun verran hyvää, — mutta usko Jumalan sanaa ja minua, että Herra kostaa isäin pahat teot lapsissa kolmanteen ja neljänteen polveen. Älä mene naimisiin sinne, missä ei siunausta ole! Se on isäsi neuvo. Kohta minun juoksuni päättyy, ja sitten saat tehdä, mitä tahdot. Mutta niin kauvan kuin minä elän, en minä sille liitolle siunaustani anna. Hyvä Jumala antaa sinulle vielä jotain parempaa.
Tyttönen meni ulos puutarhaan malvapensaiden ja jerikoruusujen suojaan ja itki siellä kyllälteen. Isän sanat eivät enää näyttäneet olevan niin kovia, kuin hänestä alussa tuntui ja Raamatusta johtuivat hänen mieleensä sanat: "Ketä sinä, Herra, siunaat, hän on ikuisesti siunattu."
— Isä on oikeassa, — sanoi hän itsekseen. — Minä pysyn isän luona, niin kauvan kuin hän elää, ja vapaana siksi, kunnes täältä autuaasti erkanen. —
Pojasta oli hän paljon pitänyt. Maalaisissa on välistä syvempiä tunteita kuin kaupunkilaisissa, vaikkeivät he olekkaan niin hempeämielisiä.
Illalla ojensi tyttönen hänelle kätensä yli puutarhan aitauksen ja ilmoitti hänelle isän tahdon ja pyysi häntä etsimään itselleen sellaisen, joka toisi siunauksen taloon. Poika menikin kohta senjälkeen naimisiin sellaisen kanssa, jolla oli siunausta. Mutta tuota siunausta ei ollut kuin kaksi hevosta ja kaksitoista auranalaa peltoa ja kivinen sydän. — Sentähden sanoi isä Eva Marialle:
— Katsos nyt! Hänellä ei ole siunausta; muutoin ei hän olisi voinut tuota ottaa.