Tämän miehen kanssa oli orpanan hauska haastella, sillä tuo vanha
Johannes oli aivan samaa mieltä kuin hänkin.
— Serkku, — sanoi hän kerran, kun Johannes oli kertonut monista taloushuolistaan ja sydänsuruistaan, — te olette suurisukuinen mies.
— Mitenkä niin?
— Teillä kun on paljon palvelijoita.
— Ettäkö?
— No, jolla on monta huolta ja vaivaa, sillä on monta palvelijaakin. Kerran näet kuulin saarnattavan, että kaikkinainen risti palvelee Jumalan lasta. Kellä siis on monta ristiä, sanoi pastori, hänellä on monta palvelijaakin. Ja kellä on useita palkollisia, se on, niinkuin hyväkin herttua, suurisukuinen mies. Siksipä minäkin sanoin teitä suurisukuiseksi.
Ja Johanneksen täytyi vähän naurahtaa tuolle suurisukuisuudelle. Mutta hänen naurunsa oli toisenlaista kuin vanhan Kreetan nauru. On näet suuri ero itkun ja itkun, naurun ja naurun välillä. Mutta Johannesta hoiti hän tämän kuolemaan saakka. Ukko kuoli pitkänäperjantaina, niinkuin aina oli toivonutkin, ja haudattiin pääsiäisenä.
Lopuksi panen tähän vielä yhden Eva Marian keskusteluista. Oli siellä eräs harras ristisisar, ei sairas, mutta ei tervekään, joka monta kertaa olisi ollut valmis alkamaan sodan taivaan kanssa. Kun hän nimittäin kuuli jonkun vanhan syntisen kääntymisestä, ei hän oikein voinut siitä riemuita, mutta arveli, ettei Vapahtajan tarvitsisi laskea niin kauvan ihmisiä sisään taivaaseen, vaan saisi jo sulkea portin! Sentähden sanoi Eva Maria hänelle kerran, tavatessaan hänet taas tuolla happamella tuulella:
— Kuulkaahan, Justiina, vielä minä maalautan teille profeetta Joonaan kurpitsapensaan juurella ja ripustan kuvan huoneenne seinälle. Tehän olette aivan niinkuin hänkin. Tekin säälitte enemmän kurpitsoja kuin ihmislapsia. Miksi ette katso itseänne? Ettehän te mikään kierosilmä ole, vaan osaatte, Jumalan kiitos, katsoa suoraan. Mutta Vapahtajakin puhui kerran jotain kieroonkatsomisesta. Tiedättekö, kuka katsoo kieroon? Se, jonka silmät eivät ole suorassa. Se katsoo suoraan, joka nostaa silmänsä ylös Herran puoleen ja laskee ne sitten alas itseensä, katsoo Jumalan armoon ja omiin synteihinsä. Mutta ken siinä katselee oikealle ja vasemmalle lähimäisen syntiä ja armoa, siltä silmät kieroon menevät. Ja olla kierosilmäinen, ei siinä mitään kaunista ole. Katsokaa vaan, ettette kasvojanne pahenna. Minäkin luulin, että Vapahtajan pitäisi porata minua varten taivaaseen erityinen reikä, josta ei muu kukaan pääsisi kuin minä; mutta siitä minä kerran sain eräässä saarnassa aika läksytyksen. Eräs vanha pappi näet sanoi: Jumalan armahtavaisuus syntistä kohtaan, se on sellaista laitaa kuin minä nyt selitän:
"Tuolla pääkaupungissa seisoo porttien edustalla ajureita. Tulee tuosta muuan vieras, nousee vaunuihin ja tahtoisi heti lähteä matkaan. Mutta ajuri ei vaan lähdekään. Hän liikkuu vallan hitaasti ja alkaa valjastaa hevostaan, ja katsoo myötäänsä vaan kaupunkiin päin, eikö muka olisi muitakin tulijoita. — Jo tuleekin yksi.