"— Nouskaa vaan vaunuihin, yksi on siellä jo ennestään, — sanoo ajuri.
"Nuo kaksi puhelevat keskenään aikansa kuluksi. Ajuri katselee vaan, ja viittaa uutta tulijaa joutumaan. Ja kun tämäkin on päässyt vaunuihin, ottaa hän verkalleen loimen hevosen selästä ja katselee yhä. Meneepä yhtä ja toista tiellä-tulijaa vastaankin, kunnes vaunut vihdoinkin ovat täynnä. — Ja jos, hänen lähtemäisillään ollessaan, tulee vielä joku, niin ottaa hän hänet viereensä kuskilaudalle. Silloin sitä lähdetään ajamaan; muita ei enää mahdu."
— Katsokaas, sama on Vapahtajankin armovaunujen laita. Hän odottaa ja odottaa eikä lähde ajamaan, kun yksi istuu sisällä, ei ennenkuin vaunut ovat täynnä. Niin hän katsoo ja kutsuu, sillä hän tahtoo saada täyden vaunullisen; mutta sitten kun hän kerran on lähtenyt liikkeelle, silloin onkin enää myöhäistä tulla. Antakaa, Justiina hyvä, toistenkin tulla mukaan, kun itse olette vaunuissa sijaa saaneet.
Justiina häpesi ja oli hyvän aikaa aivan ääneti. Siitä pitäen johtui hänen mieleensä useinkin tuo kieroonkatsominen ja nuo armovaunut.
* * * * *
Vielä voisin paljonkin kertoa tuosta rakastettavasta orpanasta. Toisten, jos Jumala suo ja halukkaita kuulijoita löytyy, juttelen lisää. Täksi kertaa riittäköön tämä. Paras puoli tässä diakonissassa oli se, että hän aina pysyi yksinkertaisena eikä tahtonut olla mitään erinomaista eikä mikään diakonissakaan. Mutta minulle oli hän uskollinen apulainen. Kuinka monessa paikassa onkaan tuollaisia vanhoja ihmisiä, joilta Jumala on oman tien sulkenut ja pannut heidät muita palvelemaan sairasvuoteitten ääreen! Hiukkanen toimintakykyä vaan ja rohkeutta, niin saataisiin talonpoikaistupiinkin diakonissoja! Sellaiset ihmiset tulevat usein katkeriksi ja happamiksi ja pahasuisiksi, ja yhtä ja toista muutakin pahaa heissä ilmenee, — ja hekin voisivat siinä seista kirkkain silmin ja kasvot iloisina, ja monta ystävää he saisivat kansassa ja kädenpuristuksia ja kiitoksia ja siunausta kuolevilta ja tuolla ylhäällä Herralta Jumalalta, joka Hänkin on ollut sairaana, jos heistä vaan tulisi, niinkuin minun rakkaasta orpanastani Eva Mariasta — hiljaisia kylädiakonissoja.
Kaksi sormusta, jopa kolmaskin
Sillä minä tiedän, että Herra raadollisen asian ja köyhän oikeuden toimittaa.
Ps. 140 v. 13.
Jättää asiansa Jumalan ratkaistavaksi, siihen ei joka mies pysty, sillä itsensä puolustamisen halu on ihmisessä syvemmälle juurtunut kuin varastamisen halu konsanaan. Varsin vähän luotetaan Jumalan rakkauden johtoon, vaan sitä enemmän omaan viisauteen ja taitoon, jolla muka kaikki asiat parhaiten saadaan pohdituksi ja ratkaistuksi. Niinpä jättää sitten Herra sinut yksinäsi toimimaan, koskas niin taitava olet, etkä Auttajata kaipaa. Samoin saavat lasten suojelusenkelitkin väliin virkaloman, kun ylen hellät äidit itse tahtovat olla lastensa suojelijoita.