— Hän unhoittaa aivan pääkohdan — sanoi isä, luettuaan kirjeen, — Herran Jumalan, jota paitsi ei kuitenkaan mitään siunausta ole. Missä vaan ei siunausta tule ylhäältä, siellä ajettakoon onnea vaikka kuormittain ovesta sisään, akkunasta se kumminkin taas pakenee pois.
Tästä kirjoittikin isä sittemmin pojalleen Surinamiin. Äiti oli nimittäin sillä välin kuollut, ja hänen lähdöstään kirjoitti nyt isä ja pyysi samalla poikaansa palajamaan kotimaahan.
Mutta David ei tullut eikä edes kirjoittanutkaan. Sen sijaan tuli kuolema ja otti isänkin pois, ennenkuin hän oli saanut poikaansa nähdä ja siunata. Hän nukkui nuorimman poikansa syliin. Tämä oli nimittäin jo pari vuotta perheineen asunut isänsä luona eli siitä asti kuin seudulla raivonnut suuri tulipalo oli polttanut pappilan ja pastorin kaiken omaisuuden poroksi. Reinhagen ilmoitti isän kuoleman veljellensä Surinamiin. Kertoi myös samalla, minkä verran oli isältä jäänyt omaisuutta, sekä pyysi saada pitää omanaan heidän kotitalonsa, luvaten vähitellen suorittaa veljellensä sen hinnan.
Kokonainen vuosi kului tämän perästä. Sitten tuli vihdoin tieto Hampurista, että David veli oli äsken laivalla sinne saapunut ja aikoi muutaman päivän perästä olla Tuomas veikkonsa luona. Silloin nousi ilo ylimmilleen pastorin talossa. Lapset olivat niin monasti kuulleet kerrottavan rikkaasta sedästään Surinamissa: hän osaa sokeria tehdä, hänellä on mustia orjia, ja hänen taskussaan kilisee kultakolikot. Monasti olivat he itsekin kerskailleet kylänlapsille tästä sedästään, joka tuo heille jokaiselle sokeritopan tuomisiksi. Reinhagen iloitsi hänkin sydämellisesti veljensä tulosta. Kun kerran vanhemmat kaatuvat pois, silloin on perhe koossapitäjiä vailla, silloin tulee veljen liittyä veljeen, sisaren sisareen, ja mitä vanhemmaksi elää, sitä selvemmin tuntuu, että veri on vettä sakeampi.
Koko talo koristettiin nyt, ja paraimmat huoneet järjestettiin veljelle asuttaviksi. Lapset menivät isän kanssa pitkän matkaa tulijoille vastaan. Vihdoin tuli vaunuissa David setä erään pienen herran ja mustan palvelijan kanssa. Lapsille ei nyt tosin käynyt aivan niinkuin entiselle pojalle, jolta rupesi mieltä kääntämään, kun kauemmin katseli neekeriä, vaan kovin heitä kuitenkin kauhisti musta iho, valkeat hampaat ja villainen tukka. Setäkin jäi hänen tähtensä kerrassaan takalikolle. Sydämellisen vastaanoton perästä saatettiin David sisään taloon. Kaikki, mikä saattoi muistuttaa mieleen nuoruuden aikoja, isää ja äitiä, se oli koottu ja somasti järjestetty hänen huoneeseensa. Hänen piti pitkän poissaolon jälkeen kerran oikein lämmitä veljessyleilystä.
Mutta vähänpä välitti David lämpiämisestä. Pysyttyään ensimäisinä päivinä jotenkin rauhallisena ja katseltuaan taloa ja tilaa näennäisellä välinpitämättömyydellä, kutsui hän neljäntenä päivänä veljensä huoneeseensa.
— Tuomas veikko! Käykäämme nyt asioihin käsiksi. Niittenhän tähden minä olen tänne tullut. Joutaviin jaarituksiin ja turhiin armasteluihin olemme me jo liian vanhat. Levätkööt kuolleet rauhassa. Parasta olikin heille, että läksivät. Isä oli jo kylläksi kauan nauttinut elämästä. Tuopas nyt kirjat ja laskut esille, että saisimme kaikki selvitetyksi, sillä sinä jumaluus-oppeinesi et kumminkaan ymmärrä niistä mitään ja tahdot elää vaan pelkästä ilmasta.
Reinhagenia hämmästytti tämmöinen puhelu, mutta hän vastasi vaan hiljaisesti:
— Rakas David! Kirjat ja laskut saat kyllä heti, mutta minä rukoilen sinua, menetelkäämme kuin veljet älkäämmekä käykö riitelemään isän perinnöstä.
— Perintöjä jakaessa on veljeys tiessään, veikkoseni, — sanoi David virnastellen. — Asiat selvitetään aivan pennilleen; siitä ei sinun tarvitse yhtään huolehtia.