Numero yksi ei voinut ymmärtää, mitä oli tapahtunut hänen toverilleen. Mutta kun he sitten olivat sanoneet hyvästit pastorille, ja kun kotimatkalla jo Leipzigin tornit alkoivat kaukaa siintää silmään, silloin virkkoi numero kaksi:
— Viljon veljyeni! Nyt eroavat tiemme tästä puolin, vaan pitäkäämme kuitenkin aina toisiamme rakkaina. Sinusta tulee tuomari, minusta saarnaaja. Sinä hankit oikeutta maailmaan, minä tahdon rakkautta istuttaa, jotta sinun virkasi tulisi sinulle kepeämmäksi. Jää hyvästi ja muistele joskus viime sunnuntaita. Siellä ylhäällä saarnastuolissa tapahtui jotain. Sinä et sitä huomannut, mutta minä sen tiedän, ja eräs toinen, joka on taivaassa.
Ja numero yksi katsoi häneen suurin silmin, ja kyynel vierähti pojan parrakkaalle poskelle.
— Totisesti! Jotain minäkin huomasin, eikä paljon puuttunut, etten minäkin olisi papiksi ruvennut.
He syleilivät toisiaan ja pysyivät uskollisina ystävinä kautta elämän.
Teologista tuli kuuluisa mies ja viimein superintendentti, ja moni on hänen muistoansa siunannut. Jos nykyjään siis tapahtuu, että teologi yliopistossa muuttaa suuntaa ja rupeaa juristiksi, niin on ainakin kerran — monelle siunaukseksi — päinvastoinkin tapahtunut, että juristista tuli teologi.
Syvyydestä
Sait kuiluhun,
Sait syvyyteen,
Mut Herra sun
Viel' auttaa voi
Taas valkeuteen.
Ken markkoja ja pennejä on oikein säästämällä säästänyt ja sitten tahtoo niistä pian pääsemällä päästä, hän matkustakoon vaan ihanaan Sveitsinmaahan. Vaikka hän on laskenut menonsa ihan tikusta tikkuun, ja vaikka hän, niin herrasmies kuin onkaan, matkustaisi jonkun matkaa neljännen luokan vaunussa, pistettyään evääkseen voileivän ja makkaraa ja nauttien niitä Aatamin veitsellä ja kahvelilla nähdä kaiken kansan, ja vaikk'ei hän yömajaansa ottaisikaan "Hôtel d'Angleterressa" tai "Hôtel Berner Hofissa", vaan pysytteleisi pelkässä eläinmaailmassa, jossakin "Vanhassa Karhussa" tai "Valkoisessa Haikarassa", — niin rahat ne sittenkin rupeavat taskussa elämään aivan kuin kuuluisa Rocquefortin juusto, josta herkkusuut niin paljon pitävät. Maksa vaan ja maksa myötäänsä, ja ellei sinulla ole mukanasi Noakin arkin kokoisia matka-arkkuja, vaan pelkkä käsilaukku, niin sijoitetaan sinut numeroon 180 kellarikerroksessa.
Mutta tämän taidon ovat herrat Sveitsiläiset oppineet vasta viime aikoina. Toisin oli viisikymmentä vuotta sitten. Nykyjään, kun matkailijoita tulvii sinne kuin heinäsirkkoja Egyptinmaahan, ja jokainen tahtoo kaikkein parasta, ja moni vielä Finsteraarhornillakin söisi makuisata lientä ja joisi Scheckhornilla lämmintä punssia, — nykyjään ei ole kummakaan, jos uljaat Sveitsin miehet ovat oppineet hanhia kynimään, ja oveloita he siinä ovatkin. Tämän jutelman kirjoittaja puolestaan, joka aina kerran vuodessa tapasi käydä Sveitsissä, tutkimassa 19:nettä psalmia ja 104:nettä kanssa, pysyttelihe hiukan syrjemmässä maanteistä ja rautateistä ja oli iloinen, kun hän, päästyään Hauenstein'in tunnelin kautta Olten'iin, oli saanut jätetyksi kansainvaellukset asemallakin selkänsä taakse ja saapunut sellaiseen paikkaan, missä Herra Jumala on naulannut lautoja insinöörien eteen.