Isäntä on siitä pitäin ollut matkoilla hakemassa onneansa, jonka köyhä kirjuri löysi monen kyynelen kautta. Tämä on nyt rikas mies hänkin. Jos hän olisi pysynyt villaliikkeessä, olisi hän joutunut perikatoon, niinkuin hänen veli- ja sisarpuolensakin. Heille koitti kovat ajat. Tappioita tuli myötäänsä, kunnes kaikki meni vasaran alle. Ei ollut liikkeessä enää siunausta. Nyt on entinen kirjuri ostanut entisen kotitalonsa, ja nyt on hänellä se ilo, että on saanut suoda siinä suojan veljelleen ja sisarelleenkin. Näittenkin sydän on kurjuuden päivinä ennättänyt sulaa, ja nyt he asuvat jälleen yhdessä kaikki. Ja näin hänen kovimmasta päivästänsä koitui heidän kaikkien onnellisin päivä.

* * * * *

Ääneti katselimme kauppiasta, joka niin vilpittömästi ja koristelematta oli kertonut ihmeellisistä vaiheistansa. Vanhan isännän silmissä kiilsi suuret kyynelkarpalot.

— No niin, hyvät herrat, — virkkoi hän, — lahja lahjaa vaatii, hyvä päivä vastausta. Kerronpa minäkin teille tarinan. Käypä, Lisli, vielä viiniä kellarista.

Me pistimme vielä kerran piippuun ja valmistausimme kuulemaan. Emäntä ja tyttäret siirtyivät rukkeinensa lähemmäksi pöytää. Ulkona pauhasi aaltoileva järvi, sillä tuuli oli yltynyt, mutta kuta kovempi oli ulkona kohina, sitä kodikkaammalta tuntui täällä huoneessa.

— Jos te, hyvät herrat, viipyisitte täällä kauemman aikaa, niin veisin teidät kernaasti järvelle ja näyttäisin, missä tuo tapaus sattui, sillä sen paikan tunnen niin tarkoin kuin jos itse olisin pohjassa käynyt. Meillä on vesi täällä syvää, ja tutkimaton se on, niinkuin ihmissydän: juuri kuin luulee olevansa selvillä vesillä, silloin sitä vasta pohjaan mennäänkin. Ja milloin taas ei tuuli käy, silloin on järvi hiljainen kuni viaton, nukkuva lapsi, jossa ei luulisi olevan pahaa verta ei pisaraakaan. Mutta kun Föön puhaltaa, silloin tuo lapsi heräjää, silloin se temmeltää ja huutaa, aivan kuin ihmissydänkin, pahan-elkinen kappale, sillä kun myrsky sen sisässä käy, silloin sen silmistä ja suusta syöksee mutaa ja vaahtoa. Totisesti: Jumalattomat ovat kuin pauhaava meri, eikä heillä rauhaa ole. Mutta ennenkuin järvelle tullaan, pitää teidän tulla toiselle rannalle. Kahden tunnin matkassa sisämaahan Glarnin alueella seisoo muuan talo, upeampi minun taloani, eikä ole silmän kantamissa toista sen vertaista. Edessä kirkasruutuiset verannat; kaikki niin siistiä ja somaa; karja navetassa sellaista, että sitä lystikseen katselee, ja kaikkea runsaasti ja yltä kyllin. Mutta ei osaisi kukaan päältäpäin arvata, että kerran sielläkin oli synkkää, synkkää kuin Föönin puhaltaessa, koska sammutettu on kynttilät kaikki. "Hunaja-Friedli", talon isäntä — nimensä saanut monista mehiläispesistään — oli kunnon mies ja minun hyvä ystäväni. Kuinka usein hän tapasi poiketa tänne meille pikimustilla hevosillaan! Leskeksi oli mies joutunut jo aikaisin, ja hän meni uusiin naimisiin erään lesken kanssa, joka toi taloon kolmen entisen lapsen lisäksi vielä kaksi omaansa. Ja niin kauan kuin Friedli eli, kävi kaikki hyvin ja onnellisesti. Toinen vaimo oli oikea äiti kolmelle lapsipuolelleen eikä tehnyt mitään erotusta heidän ja omain lastensa välillä. Täällä käydessään ei Friedli osannut kyllältänsä kiitellä uljasta emäntäänsä, joka niin erinomaisen hyvin taloa hoitaa ja lapset hyvässä kurissa ja hoidossa pitää. Keveät eivät vaimo paran päivät kumminkaan olleet. Ensimäisen vaimon vanhemmat näet olivat vielä elossa, ja ne olivat kovasydämisiä ihmisiä, jotka eivät köyhälle koskaan mitäkään antaneet, ja jotka karsain silmin katselivat, kuinka Hunaja-Friedlin emäntä muka niin leveästi elelee ja myötäänsä köyhiä ravitsee. He sanoivat häntä runsaskätiseksi, joka kuluttaa lapsipuoltensa äidin-osan loppuun. Ja kun lapsenlapset markkinain aikana kävivät mummon ja vaarin luona, silloin heiltä tiedusteltiin, annetaanko heille kotona edes ruokaakaan tarpeeksi, ja onko äiti yhtä runsaskätinen kuin ennenkin, ja samalla heille sanottiin, että jos tällaista kauan kestää, niin kerjäläissauva heille lopulti käteen jää. Ja aina kuin lapset kotia palasivat, tuli äidin niin raskas olla, ja sydäntä hänellä aina kouristi, kun taas tuli markkinat, ja lasten tuli lähteä mummolaan. Eihän ne lapset vielä tuosta paljoa käsittäneet, mutta rikkaruohoa oli heidän sydämeensä kumminkin kylvetty, ja rikkaruohonhan siemen itää pikemmin kuin nisunjyvä.

Monasti itki vaimo parka ulkona kedolla salaisuudessa, sillä ihmisille hän ei sydämensä suruja ilmaissut, ei edes miehellensäkään. Hän tiesi näet, että Friedli, vaikka olikin hyväsydäminen mies, saattaisi kiivastua, ja — niin ajatteli vaimo — on hänellä tarpeeksi huolia muutoinkin; miksipä hänen taakkaansa minä vielä lisäisin? Tuleviin aikoihin nähden olisi kenties kumminkin ollut parempi, jos hän olisi siitä miehellensä puhunut. Mutta hän uskoi vaan asiansa Hänelle, jonka sydämelle niin monta huolta maailmassa lasketaan, ja sanoi vaan: "Hyvä Jumala! Sinä tämän asian tiedät; mitäpäs siitä muut?"

Lapset kasvoivat ja varttuivat. Hunaja-Friedli ei ollut enää nuori. Olisi hän sentään tahtonut lastensa tähden vielä elää parisen vuotta, mutta kuolema tuli ja toi terveiset Herralta Jumalalta: "Tule kotia, Friedli!" Eikä sitä tarvinnut Friedlille kahta kertaa sanoa. Hän alkoi hankkia matkalle, niinkuin oikean kristityn tulee.

— Äiti! — sanoi hän vaimollensa. — Ole huoleti näistä maallisista. Talossa sinä pysyt ja lapset kanssa. Siitä minä olen kirjan tehnyt. Se on kaapissa, siellä yläosassa, missä rahatkin. Pysy lasten luona, että heille hyvin kävisi eikä siunausta heiltä puuttuisi.

Ja sitten hän kutsui lapset, niinkuin vanha Jaakob, siunasi heitä ja neuvoi heitä pitämään äitiä kunniassa ja elämään keskenänsä sovinnossa. Sitten hän rukoili hiljaa itseksensä, käänsi kasvonsa seinään päin ja läksi kotia.