Kirjuri veti silloin naamansa hyvin imelään asuun ja virkkoi:
— Ellei sitä löydy, emäntä hyvä, silloin on mieleni hyvin paha, mutta tiehenne teidän vaan täytyy lähteä. Kahdeksan päivää me kumminkin annamme teille hakuaikaa. Kenties se löytyy vielä.
Sitten he tekivät, niinkuin olisi talo nyt jo ollut heidän omansa, söivät ja joivat parasta mitä oli ja läksivät sitten matkoihinsa.
Säädöstä ei vaan löytynyt, ja kahdeksan päivän perästä tuli yksi sukulaisista vaatimaan paperia nähtäväksensä. Mutta sitä kun ei ollut, veti hän esille paperin, johon oli kirjoitettu, että hän, Elsbet, luopuu vaatimuksistansa pesään, tyytyy pieneen rahakorvaukseen ja siirtyy talosta pois. Silloin meni leski vielä kerran yläkertaan, jossa Friedli oli kuollut, lankesi siellä polvilleen vuoteen ääreen ja rukoili, sanoen: "Hyvä Jumala! Kuulithan toki Sinä Friedlin sanoneen, että minä saan jäädä taloon, ja kun Sinä sen tiedät, sitten on hyvä. Mutta tiedäthän Sinä kaikki, siis senkin, minne Friedli paperin pani. Mutta jos tahdot, että minun pitää lähteä talosta pois, niin tapahtukoon Sinun tahtosi." Sieltä hän läksi jälleen tulemaan alas, mennäkseen kaapille. Porstuassa istui muuan vanha mies, pitäjän puuseppä, joka jo yhdenkin kerran oli talon ystävälliseltä emännältä saanut milloin lämmintä lientä, milloin pikarillisen viiniä. Hän istuu nyt siinä, katselee Elsbetiä ja kysyy, mikä emäntää vaivaa. Tämä vei puusepän tupaansa ja kertoi, että niin ja niin on asiat, ja että hänen on pian lähteminen talosta tiehensä. Silloin itki vanha puuseppä hänen kanssansa, itki kuin lapsi. Mutta sitten hän nousi ja sanoi:
— Kuulkaas, emäntä! Minä korjailin monasti Friedlille vanhoja huonekaluja. Etsitäänpäs vielä kerran. Olettekos te katsoneet perimmäistä laatikkoa, jossa on painettava nappula?
Elsbet ei uskonut korviansa.
— Mitä te tarkoitatte, puuseppä? — kysyi hän hajamielisenä.
— Sitä vaan, että olettekos te katsoneet sieltä perimmäisestä laatikosta, jossa se nappula on? Tulkaa, niin minä näytän.
Käytiin vielä kerta kaapin ääreen. Elsbet seisoi kädet ristissä sen edessä, vanha puuseppä painoi nappulaa. Silloin aukeni perältä laatikko, ja siinä oli rahat ja rahain vieressä paperi, johon Friedli oli kirjoittanut viimeisen tahtonsa.
Saattaa kukin mielessänsä kuvailla, mitä he silloin ajattelivat ja puhuivat. Sukulaisille pantiin sana tulla taloon, ja heidän saavuttuansa, ilmoitti Elsbet, että testamentti on nyt löydetty, ja ehdotti, että asiat sovinnolla ratkaistaisiin ilman riitaa. Silloin oli kuin ukkonen olisi iskenyt heidän keskellensä, sillä kaikki oli jo ennalta suunniteltu, miten tehtäisiin. Toisen enon oli määrä muuttaa alataloon appivanhempain kanssa, toinen eno oli saapa ylätalon tilukset. Friedlin vanhimman pojan, joka enimmiten tuli äitiinsä, piti lähteä pariksi vuodeksi vieraisiin ihmisiin, sillä häntä he pelkäilivät, — ja nyt tuli tämä testamentti ja oli tehdä kaikki tuumat tyhjiksi.