"No minä olen siitä maasta, jossa sika syödään nahkoineen", viisasteli tämä.
Riihikalliolta lähdettyä osui Huippulan mies ajamaan keskimmäisenä Vihton perässä. Lieneekö sitte arvannut toveriensa kotopaikan, koska alkoi pistosvärssyjä laulelemaan, vaiko muuten vaan sattumalta koukkuveisuja päästeli. Eeroa harmitti ja kuin siis poika taas veti väkävirttä tämmöistä:
"Hurja ma olen ja taidan ma tulla
Vieläin hurjemmaksi…"
niin livahutti Eero tyylillä ruunan selkään ja pyrähdys vaan kuului, niin oli hän jo ohi Huippulan pojan, ohi Vihton.
Ensimainittu hämmästyi taaskin ruunan tapoja, jäädessään kuin seisomaan.
Vihto kiiruhti Eeron perään, löi konkariaan selkään ja kehahti samassa.
"Väkevä, joka vahva on."
Niin pääsivät he eroon ikäväniloisesta toverista.
"Ei ne piisaa meitille", lausui Vihto saavutettuaan Eeron.
"Mitäs niistä … kappelin miehistä", vastasi Eero ja kävi käsin kaustanpäähän kiinni.