"Jossa vääriä viikatteenvarsia kasvaa", huusi Vihto ja karautti valakkansa juoksuun.
Ennen toista syöttöpaikkaa, Riihikalliota, yhtyi heihin suupaltti ja kielevä matkamies Huippulan kappelista. Vaikka näkyi olevan poikamies, niin hevosen valjaissa kirkuivat rautaiset rahkeet "hiljaa, hiljaa". Hevosen häpäät olivat ruvilla ja reidet ruskeoita suomuksia täynnä. Rahkeet ja pojan suu eivät osanneet vaieta paljon ensinkään.
Riihikallion pihalla pääsi Huippulainen ruunan tavoilla.
"Voi hiisi kuitenkin itseäsi, voi myyrä", piiskasi tämä kieltään ja läheni ruunaa.
Eero ja Vihto pistivät lähtösavuja ja odottivat, mikä loppu lotkahtaisi ilvehtijälle.
"Voi nyppyräinen kuitenkin itseäsi, voi palleroinen…" hoki
Huippulan poika yhä ja läheni lähemmäksi hevosta.
Mutta ruuna teki leikistä lopun, ryöpsähti kahdelle jalalle ja näytti hampaitaan. Poika oli yhtä vikkelä jaloiltaan kuin kieleltäänkin ja kiekahutti pitkän harppauksen sivulle ja vältti siten pahan palkkansa.
"Mistäs sinä olet kotosin?" kysyi hän hämmästyneesti Eerolta.
"En minä ole kappelista", vastasi tämä halveksivaisesti.
Huippulan poika katsoi kysyvästi Vihtoa silmiin.