Eero lähti. Hämeen tulliin hänen olisi ollut mentävä, vaan eihän hän voinut ajaa suoraa päätä poliisien syliin. Ajattelematta käänsi hän ruunan kappelin sivutse Eteläiselle Esplanaadikadulle.
Herra ja poliisit huomasivat paon yrityksen ja istuivat issikan rekeen ja lähtivät Eeron jälkeen.
Torilla seurattiin jännityksellä sekä pakenijaa että takaa-ajajia Huippulan poika nousi rekeensä seisomaan eläväksi lennätinkonttooriksi.
Hankalata oli Eeron pako ja tutkainta vastaan potkimiselta se näytti. Katu kihisi ja kuhisi ihmisistä, käypämiehistä ja hevosella-ajajista; tultiin ja mentiin joka taholle. Hän nykäsi ruunaa, ruuna tiuhensi askeleitaan, mutta seisahti samassa, sillä edelläkulkija oli tiellään. Eero ajoi ohitse ja kuin pääsi kunnialla sivutse, ajamatta ketään kumoon, niin kymmenen kyynärän päässä oli uusi estos edessä ja kahta hullumpi.
Ruumissaatto kulki hitaasti Pohjoisella Esplanaadikadulla. Eeron mielestä edisti oma kulku sitäki hitaammin.
Mutta, olihan takaa-ajajillakin samat vaikeudet, muisti Eero lohdutella itseään ja hevonen … tietysti huonompi. Siis eteenpäin vaan.
Eero ajoi olutkuskin ohitse, vaan aisanpää sattui nuoreen herraan, joka talutti nuorta naista. Molemmat kiljahtivat ja … nauroivat. Eero päätteli heidän elävän häittensä likellä, joko sitte etu- tahi takapuolella, niin olivat iloisia ja onnellisen näköisiä. Ei edes vihaisesti katsoneetkaan Eeroa, vaikka pelätti heidät, ei, nauroivat vaan Eerolle ja toinen toiselleen.
Loppui sitte ahdinko vähä vähältä ja Eero pääsi väljemmälle. Ruuna sai läimäyksen tyylistä ja alkoi tekemään leikistä täyttä totta. Eero katsahti taakseen ja näki takaa-ajajat. Kavaluus pistihe hänelle päähän ja hän ajoi Espoon tulliin päin eksyttääkseen vainoojansa.
Hyppäämällä olisi jalkamies yllättänyt hänet sataman tienoilla, nyt oli peli muuttunut kuin ruuna sai ruveta täydestä sydämmestään menoon. Väli alkoi pitenemään issikan ja Eeron välillä; nenänsä edestä päästivät poliisit Eeron karkuun.
Vihellys kuului Eeron perässä.