Vastamaissa kävi Eero ruunan vieressä ja syötti Riihikalliolla paloittamansa leivän sille. Tasamaissa ja alamaissa ei viivytelty. Yhtä puhkua tultiin Tuomalan kylään, jossa Eero muisti juottaa ruunan.
Jo näkyi Järvenpää, onneton Järvenpää, jo näkyi sola, jo. Ja siellä ne nyt ovat vallesmanni, herrastuomari komisarjus, lautamiehet, sapelit, pistoolit. Eero ne jo näki, mutta ei uskaltanut katsoa, vaan likisti silmänsä kiinni. Lykätköön sapelinsa ruunan rintaan, mutta hän antaa mennä; ampukoot häntä itseään pistoolilla, mutta hän antaa mennä.
Ruuna sai livahduksen tyylistä, kenties kovemman, kuin koko ryöpytyksessä oli saanut, lyyhistyi pientäkin pienemmäksi ja karkasi puhahtamalla solan lävitse. Yhtään sapelia ei työnnetty heitä vastaan, yhtään laukausta ei ammuttu heitä kohden; Järvenpäässä ja solan suussa oli vanha rauha.
Kukaan ensimmäisen palkinnon saanut kilpa-ajaja ei ole innokkaammin ja hellemmin hyväillyt hevostaan radalta päästyä kuin Eero ruunaansa Järvenpään toisella puolen.
"Tsoo, tsoo", puheli hän hengästyneelle hevoselle ja taputteli sitä kaulalle. "Älä nyt ole millänäsikään koko leivotuksesta. Tsoo, tsoo mun ruunani. Ahtaalla oltiin, tsoo, tsoo; mutta hyvin teit, tsoo, tsoo. Miestä tarvitaan, ennenkuin pulaan joudutaan, mutta vasta miestä kysytään, ennenkuin pulasta pelastautaan. Tsoo, tsoo, mun ruunani. Sinun kunniaasi kaikki."
Muisti Eero vielä muutakin, muisti painella oikealla kädellään sydänaluistansa, koetella liivin kohtalistoa. Tallella oli rahamassi. Ja kirkonkylässä on kauppiaita, on tavaraa, kyllä on.
"Mannaa olisit ruuna saapa illalla. Olisit niin. Puritko kylläkin pahasti herraa? Vai hihastako vaan kahmasit ja nostit ja laskit? Niinkö? Tsoo, tsoo, kävele nyt vaan, kylliksi olet höyryttänyt. Paranee herran käsivarsi, paranee vainenkin; paranee nenäkin. Eikä se sillä olisi paremmin parannut, vaikka sinut olisivat minulta vieneet, tuominneet minut sakkoihin ja ryöstäneet kauramme, rukiimme. Ei, ei yhtään paremmin. Koska hän kerran oli herra, niin totta kai herralla jotain perääkin on. Ja Helsingissä saa tohtoreja, pääsee lasarettiin rahalla ja rahatta. Vaan mitäs me olisimme panneet hampaittemme väliin, jos putkaan ja raastupaan olisivat saaneet, ja ropoja tuominneet? Mitä?"
Suuri päivä oli vielä mailla kuin Hurjain kylä alkoi näkymään ruunalle ja Eerolle, vaikka Järvenpäästä asti tulivat jalkajalalta.
"Parannetaan", lausui silloin Eero ja karahutti kylän lävitse niinkuin tuiskussa.
Vasta sitte, kuin kalliolle nousivat, hiljensi hän ruunan käyntiin.
Viimemainittua huosutti, niin leveät rinnat kuin sillä olikin.