"Puskevatko? Siihen ne ovatkin koko hirmuja."
"Uijui. Puskevatko ne teitä?"
"Niin nähkääs, ne ahdistavat minua unissani."
"Kuuletteko, mamma? Puhveli härjät…"
"Kuin vaan menen luennoille, niin oitis on lauma perässäni. Viime yönäkin ajoivat minua takaa Senaatintorille asti."
"Uijui."
"Ja silloin en pääse juoksemaan, enkä saa huudetuksi vosikkaa, ja se on niin vietävän ikävää."
Neidin äiti otti sitte sananvuoron ja alkoi kertomaan, mitenkä hän moniaita vuosia sitte paransi Harakkalan isännän jokseenkin samanlaisesta taudista keittämällä voidetta seitsemästä eri lajista: kyntysenrasvasta, ketunleivistä…
Ilmari ei sietänyt kuunnella loppuun, vaan läksi ulos, nojasi laitakankeen ja nauroi niin, että sydänalaansa piteli. Ohimenevä konduktööri, joka näki hänet nauruun pakahtumaisillaan, ajatteli tällä erällä ainoastaan ja varmasti Lappviikiä.
"Et tee oikein", torui Ilmari Kaarloa, joka kotvasen kuluttua tuli ulos, "kuin tuollalailla huvittelet toisten maksolla."