"Matkalla pitää olla hupaista," vastasi tämä, "ja siitä minä viisi, kuka huvit kustantaa."
"Ett'et nyt jäisi heistä mokomaan yksipuoliseen ja väärään käsitykseen, niin anna minun aloittaa keskustelu heidän kanssaan, niin saat kuin saatkin kuulla, että voimme puhua järkeviäkin."
"Enhän minä sitä ole väittänyt, enkä siitä lähde kaksintaisteluun. Puhele vaan. Voit alottaa esim. siitä, kuinka ilmanala Auran rannoilla on ihmeellisen sopiva keuhkotautisille hiehoille aiottua parannuslaitosta varten. Vaan … anna kelloni ja sormukseni, etteivät unhotu."
Ilmarin hyvät aikeet turmeli Kaarlon kihlasormus. Neiti kätki kasvonsa mammansa olan taakse, kuin ystävykset, Kaarlo edellä, tulivat hänen lähelleen.
"Voitteko pahoin?" tiedusteli Ilmari.
"Äkkinäinen hampaansärky vaivaa Ainaa ajoittain," vastasi äiti tyttärensä edestä, nosti kopan penkille, kaivoi sieltä hokmanni-pullon käsiinsä, josta tipahutteli nenäliinansa kolkkaan moniaan tipan ja kääntyi sitte tyttärensä puoleen.
Kaarlo ja Ilmari seisoivat siinä heidän edessään hetkisen, mutta pitkulaista koppaa ei enää nostettukaan pois paikaltaan. Kaarlo yritti ryhtyä toimiin kopan suhteen, vaan Ilmari ehti vetää hänet sivulle ja sitte kanssaan ulos.
Juna pysähtyi minuutiksi ja erojaishetki löi. Kaarlon käsi oli Ilmarin kädessä. Silmät eivät rävähtäneet. Aika riensi linnun siivillä ja juna vihelti. "Hyvästi, Kaarlo!"
"Hyvästi, Ilmari."
"Hyvästi!"