"Hyvästi!"
Ilmari jäi seisomaan aseman kivisillalle. Juna poistui kauemmaksi savuineen, savun vieressä seisoi Kaarlo pyörittäen valkoista lakkiansa. Ilmari kuuli hänen lausuvan hyvästi vielä sittekin, kuin enää vaan epäselvästi näkyivät juna ja savu.
Kuin ne tykkönään katosivat näkyvistä, astui Vanhainpiikain mäki elävänä Kaarlon eteen ja hän sai polttavan kiireen hevosta hakemaan ja eteenpäin rientämään. Neljättä peninkulmaa oli sinne matkaa ja niin mäkistä kaupanpäällisiksi, että jyrkkä otti kuin toinen jätti.
* * * * *
Liina ja Kaarlo tulivat kaksinkertaisiin häihin Vaaksajärven pappilaan. Ensinmainittu ei ollut vielä silloin päättänyt sinne eikä tänne ja kihlasormus oli viimemainitun sormessa.
Häittensä jälkeen läksi Ilmari opettajaksi erääsen maamme pienoiseen sisäkaupunkiin.
Sinne sai hän kirjeen Kaarlolta. Kuin tämän isä teki konkurssin, niin teki Liinakin päätöksensä ja määräsi hääpäivän. Tyynejärvi sai jälleen nähdä vanhat vieraansa ja sen rannoilla oli silloin yhtä iloista elämää kuin kahdeksan vuotta sitte.
Kaarlon isä teki kunniallisen vararikon. Maatila jäi pientä velkaa vastaan hänen omakseen ja hän rupesi palvelemaan isännöitsijänä jälleen. Kaarlosta tuli talonisäntä, lautamies ja mylläri.
Ilmari palveli ensin kollegana ja pääsi sitte lyseon lehtoriksi. Rovastin kuoltua huusivat pitäjäläiset vanhan kappalaisensa harvinaisella yksimielisyydellä kirkkoherrakseen.
Talonemännästä tuli valtiopäivämiehen rouva.