"Tuskin meistä tuleekaan," kirjoitti Ilmari Kaarlolle.
Halmela rikastui uuden morsiamensa kautta Muun muassa tuli hänestä viinatehtaan isäntä. Viinatehdas paloi ja Halmelata syytettiin murhapoltosta. Hän pelastui lain kourista taidollaan, etevillä asianajajilla eikä häntä voitu vangita, vaan ympäri avaran Suomenmaan, missä vaan sanomalehtiä luettiin, hänen viallisuuttaan uskottiin ja nimeänsä morkattiin.
Ilmaria, ahkerata säveltäjätä, ynnä hänen perhettänsä pyysi Kaarlo tulemaan luoksensa Keski-Suomeen ja viettämään siellä yhden kesäloman.
"Tule meille", kirjoitti hän, "myllärin kotiin, ensi kesäksi. Täällä jaksamme hyvin, ja ilo ei ole harvinainen vieras meillä. Näet kuinka peltoni kasvavat hyvin ja myllyni käy ahkeraan; renkini laulaa Sulle kansanlauluja, uusia ja vanhoja, surullisia ja ikäviä, mitkä vaan paremmin maittavat ja vaimoni… hän laittaa niin hyvää kalakukkoa."
"Me tulemme", kirjoitti Ilmari vastauksessaan.
"Ja niin mielellämme", lisäsi Saima kirjeesen itsensä ja pikku Väinön puolesta.
ÄITIPUOLEN KERTOMUS.
Kilpijärven Ilma rakasti sulhaistaan ja … äitipuoltaan, kumpaako enemmän, ei tarkoin tiennyt itsekään.
Jaakko oli poikakullan nimi ja Ilma oli hänen kasvinkumppaninsa ja kisatoverinsa. Heidän kotinsa olivat ennen olleet rinnakkain, niin että aita vaan erotti pihat ja rakennukset toisistaan. Pellot ja niityt olivat nekin yksissä aitauksissa. Sitte Ilman isä möi talonsa Jaakon isälle ja osti suuremman, Kilpijärven talon, täältä toisesta kylästä. Kuin he erotettiin, niin puhkesi lapsuuden tuttavuus nuorukaisessa ja neidossa ilmeiseksi rakkauden tuleksi. He rakastivat toisiaan enemmän kuin kukaan ennen ja jälkeen heitä, Ilma koko sielunsa vilkkaudella ja Jaakko hidasverisen miehen syvällisellä vakavuudella.
Ilman äitipuolen nimi oli Loviisa ja Viisaksi Ilma häntä tavallisesti puhutteli. Kaikkien mielestä oli Kilpijärven emäntä enkeli hyvyydessä, vaan Ilman mielestä oli hän vielä lisäksi viehättävän kaunis. Vaaleain kasvoin iho oli kuultava ja niiden piirteet hienot; silmät olivat sielulliset ja sininen väri voitti niissä harmaan; käynti ja liikkeet olivat täynnä suloa ja naisellisuutta.