"Rakastatko Viisa todellakin isääni?" kysyi Ilma äitipuoleltaan sinä vuonna, jolloin luki kaikki Valter Scottin romaanit.

"Epäiletkö sitä?" vastasi tämä ja kosketti huulillaan tytärpuolensa otsaa.

Ilma olisi kernaasti vastannut siihen myöntämällä, mutta ei voinut.

"Minä olen semmoinen hömppelö", lausui hän vaan ja kaulaili Viisaa. "Kuten itse tiedät", lisäsi hän sitte ja vei väkisin pyörröksen kahta askelta.

Salaa ilma usein katseli äitipuoltaan ja katsellessaan muisti niinkuin uninäköään, kuinka vaaleaverinen nainen eräänä iltana, jolloin taivas oli tähdessä ja akkunain ruudut jäässä, tuli isän seurassa tupaan, antoi hänelle tortun ja opetti laulun: "Minä seisoin korkialla vuorella". He makasivat yön yhdessä ja aamulla hengitti hän reijän ruutuun, katseli vaaleanverisen naisen lähtöä ja itki ikävissään. Mutta hyvin hämärästi hän sen kaiken muisti ja monella muistelemisella hän oli sen kokonaiseksi saanut, ensin tulon, sitte olon ja viimeksi menon, mutta kaikki hyvin hämärästi.

Kuin pikku Heikki, pienin veli, sai täyttäneeksi vuoden, niin sairastui isä vilutautiin. Ilma oli silloin kolminkertaisesti onneton.

Hänen häittensä vietto lykättiin tuonnemmaksi, määräämättömään aikaan.

Isä parantui niin vitkalleen, vaikka Ilma itki ja rukoili itsensä uuvuksiin joka päivä.

Viisa oli niin tyyni ja maltillinen. Sydäntä särkevimmissäkään kohtauksissa ei kuulunut voihkausta eikä hätähuutoa hänen suustaan, epätoivoisimpinakaan hetkinä ei näkynyt kyyneltä hänen silmässään. Tuskaantumisesta ja väsymisestä ei puhettakaan. Sairasvuoteen vierestä ehti Viisa vaalimaan pienokaista, sekä johtamaan talonaskareita.

Ilma koetti olla hänelle avuksi kaikissa, vaan ei onnistunut missään. Milloin sairaan päänalustaa olisi tarvinnut kohentaa, niin silloin juuri luki Ilma satua veikolle, jotta tämä sitä joutuummin oppisi sopertelemaan. Äidiltä olisi Heikki taasen saanut itkeä itsensä nikahduksiin Ilman viipyessä navetassa, riitelemässä piikain kanssa kylän ompeluseurasta, jonka johtavia henkilöitä hän oli, kuinka se muka ei ole aiottu ainoastaan talonpojille ja talontyttärille seurusteluhuviksi, vaan rengeille ja piioille ja kaikille kunniallisille ihmisille.