"Seitsemän vuoden kuluttua olet sinä lehtori ja minä varatuomari. Seitsemäntenä vuotena vietämme häämme verrattomimpain neitojen kanssa."
"Ja nyt vannomme pysyvämme uskollisina totuudelle, isänmaallemme ja morsiamillemme."
"Vannomme."
Musiikki puhalsi viimeiseksi: "Suomi armas synnyinmaamme."
He olivat eläneet ensimmäisen ylioppilaspäivänsä iltaan.
"Kankahias kultamaina, varsin lemmimme", hyräili Kaarlo ja heilutteli päätänsä tahdinmukaisesti, kuin käsitysten astelivat Esplanaadikatua Toukokuun kauniina yönä.
II.
Ystävyksien kesä oli hupainen ja lyhyt. Saimalla ja Ainolla oli seurassaan eräs nuori talonpoika, kuin tulivat juhlalle Jyväskylään. Tuntemattomana ritarina hän esitettiin Liinalle, vaan tuntemattomuus oli lyhyttä laatua, sillä hiukset, kasvot ja niiden vaalea väri muistuttivat heti ensi katsannossa liian paljon Saimaa. Odottamaton ja arvaamaton oli sentäänkin vieraan tulo, kuin ei Ilmari enempää kuin Kaarlokaan koskaan sanallakaan olleet maininneet Saiman veljestä. Nuhteet siitä saivatkin kumpainenkin heti tervehdyksen tapahduttua. Suurimman syyn sai Kaarlo osakseen ja hänelle määrättiin yksimielisesti rangaistus. Sillä aikaa kuin toiset ovat juhlanvietossa, täytyy Kaarlon Liina-veneellä matkustaa Pohjolan noitien luokse ja kuulustella tarkoin kunkin tulevaisuus.
"Sekös nyt vaan oli sanominen", lausui Kaarlo ja rupesi tietäjäksi paikalla. "Yhdestä tulee senatorin, hovioikeuden presidentin tai jonkun muun vallan korkea-arvoisen virkamiehen rouva. Toisesta tulee mainio, mainion miehensä tähden, joka on joku kuuluisa piispa tai toinen Pestalozzi. Kolmannen miehellä on talo, joka kelpaa malliksi ulkomaillekin. Kaikki tulette aikoinanne valtiopäivämiesten rouviksi ja kaikille tulee iso pata ja paljo lapsia."
Viikonpäivät vietettiin juhlainjatkoa Tyynejärven seutuvilla. Tanssittiin, tehtiin huviretkiä, soitettiin, laulettiin ja oltiin iloisia. Hälyä, naurua ja elämää oli silloin Tyynejärvellä ja sen rannoilla.