Raikkaina ja virkeinä astuivat Ilmari ja Kaarlo laivaan Syyskuussa ja jättivät ihanan Keski-Suomen, jossa ensimmäisen ylioppilas kesänsä olivat suruttomina viettäneet. Saaliina toi Ilmari muassaan joukon kansansävelmiä, joita kesän kuluessa oli pyydystellyt. Hän talletti ne huolellisesti kirstunsa pohjalle, säästäen ne huvitöikseen tulevaisuuden varalle, ja rupesi oitis lukemaan.
"Aiotko todellakin käyttää hyväksesi isäsi antaman lahjan?" kysyi hän Kaarlolta, nähdessään tämän ajattelevan ja tuumivan kaikkea muuta, vaan ei lukemista.
"Aion", vastasi Kaarlo huolettomasti.
"Miten?" urkki Ilmari ja pilvi kohosi hänen otsalleen.
"No ensinnäkin menen tanssikouluun."
"Mitä joutavia? Osaathan tanssia."
"Eikös kuin mitä? Itsekin näit, kuinka ison pukin tein kansanhuveissa franseeta tanssiessa. Se oli kolmannessa tuurissa; Liinakin punastui ja oikein karmi sydäntäni."
"Joutavia!"
"Ja sitte minä käyn ahkeraan teaatterissa, suomalaisen seuran iltamissa…"
"Mitä siitä kostut?"