Aamos vietiin klinikkaan ja Matin äiti maksoi kulungit. Silmäpuolena hän sieltä palasi ja käräjiin kiihoittivat jotkut häntä haastattamaan äitiä ja poikaa. Lakituvan porstuassa sitte saisi ylenannettu kerrankin vitsaa. Mutta kaikkien heidän kummakseen meni Aamos Matin kotiin … anteeksi pyytämään.
Lähteissään lausui hän julkisesti talonväelle:
"Me kunnialliset ihmiset kasvatamme nuoria pahantekijöiksi ja myrkytämme viattomat sydämmet häijyydellämme."
Joku kysyi häneltä, mitä hän oikein meinaa sanoillaan.
"No sitä", vastasi Aamos, "että minussa oli suurempi syy kuin pojassa. Minäkin mukama tahdoin olla sukkela ja sukkelampi muita, pistää ja purra kuin kyy. Klinikassa oli mulla pitkät päivät, ajattelin asiaa ja siellä tulin valaistuksi."
Aamoksesta ja heistä tuli hyvät ystävät. Matti piti lupauksensa ja jätti viskelemisen tuokseen. Aamos renkiä, joka sunnuntaisin, jopa arki-iltoinakin kävi heillä, piti Matti arvokkaana miehenä. Aamoksen isä oli ollut soturi ja korpraali arvollensa. Paljon tiesi hän kertoa sodista, tappeluista, kuninkaista ja keisareista. Aamoksen tarinoidessa tavoitteli Matti sotamiehen ryhtiä, asettamalla lakkinsa takaraivolle ja vasempaan kallelleen. Pyöreätä naamaa piiritti paksu vanunut tukka. Nauraen myönsivät äiti, Eliina ja Aamos Matin juuri sellaisena olevan urhoollisen soturin perikuvan.
Läheisimmän talon Kauramäen karjaa oli Matti jo kolmena kesänä paimentanut, kuin Kaitalan leskiemäntä tuli heillä käymään ja puhui äidille näinikään:
"Meillä on työtä ja ruokaa, tulkoon Matti meille."
Kuin ei äidillä eikä Eliinalla ollut mitään muistuttamista tarjoukseen ja kuin Aamoskin puhui samaan nuottiin, niin lähti Matti, puolen vuotta asiaa tarkoin tuumittuaan, Kaitalaan renkipojaksi. Siellä hän teki työtä aamusta iltaan ja sai ruokaa, vaatetta, jopa palkkaakin vuosien mukaan. Joka pennin toi hän kotiinsa äidilleen.
Eliina meni Kauramäkeen palvelemaan hänkin. Aamos oli siellä jo entiseltä.