"Kuinkas se laulu nyt taas olikaan?"
"Mikä laulu?" uteli tämä ihastuksissaan.
"Se niin rikkaan renki ja renki."
"Jaa sekö? Näin se on: Vaikka ma olen köyhän lapsi…" ja nuorempi renki lauloi laulun ynnä monta muuta lisäksi.
Elettiin vuosi, kappale toistakin ja kevät oli mailla. Mattia kunnioitettiin ja pidettiin arvossa ahkeruutensa ja toimeliaisuutensa tähden. Kaitalan talossa ei ollut tekemätöntä, mikäli se koski Mattia ja maanpitoa.
Eliinasta oli tullut sorea ja jalkava neito. Matkamiehet ja oudot erhettyivät useinkin puhuttelemaan häntä milloin talontyttäreksi, milloin nuoreksi emännäksi.
Aamos oli yhtäläinen kuin ennenkin.
Paraimmassa sovussa ja yksimielisyydessä elivät Kaitalan isäntä ja hänen äitinsä. He eivät väsyneet nauttimaan elämän hyvyyttä täysinmäärin.
Joen äyräillä asujat huolehtivat vaan puhdasta ja pelkkää onnenhuolta
Matin ja Eliinan tulevaisuudesta.
Mutta silloin nousikin rajuilma; itku ja parku, valitukset ja voivotukset seurasivat sitä. Vihurina myrsky alkoi näin: