Matti keskeytti hänet vastaamalla erään sadun nimen:
"Kaikkia matkalla tarvitahan."
Isännältään Matti salasi laskujensa perustukset ja pylväät, vaan
Eliinalle hän ne ilmaisi hänen syntymäpäivänään.
"Tänäpänä täytän minä viisikolmatta", lausui hän tärkeällä äänen painolla, syödessään kyökissä päivällistä eräänä Laskiaisena, "mutta kuule Eliina, tuo silakkaa pöytään, minä pelkään jo paistin hajuakin."
"Ei ole silakoita", vastasi Eliina.
"Voi sun Taavetti! Vai ei ole silakoita! Ja tänä vuonna kuitenkin päättyvät nämät pidot, loppuu tämä makianleivän-juhla. Kuuletko sinä, että se loppuu?"
Eliina ei ymmärtänyt Mattia, enempää kuin nimismieskään, joka Matin lujan puheen johdosta oli tullut kamariin raollaan olevan oven taa.
"Mitä sinä oikein ajat takaa?" kysyi Eliina.
"No sitä", vastasi Matti, joka ei tiennyt kolmannen henkilön läsnäolosta, "että tähän taloon syntyy piakkoin poika; ja poika tuo onnen ja…"
Eliina ja nimismies iskivät silmää toisilleen.