Syksymmällä tanssittiin Kauramäessä Matin ja Eliinan kihlajaiset. Nimismies ei taipunut laskemaan kihlatuita vihille pappilaan, vaan piti pienet hääkköset Jouluna Kauramäessä. Kutsutuita ei ollut monta, vihkijä vaan ja kolme neljä henkeä joenäyräiltä; kutsumattomia oli paljo.
Matin äiti jäi edelleenkin asumaan omaan tupaansa, vaikka hän olisi ollut tervetullut Kauramäkeenkin. Askareita hän siltäki kävi tekemässä Eliinan kanssa ja ohjeita jakelemassa ja oppeja antamassa tälle karjanhoidossa. Aamos ja nimismies väittivät lampaiden karttuvan hänen korjuullaan erinomaisesti, ja rouva vakuutti Anteron nukkuvan helpommin kuin mummo tuuditteli ja lauloi.
Matti teki työtä päivät ja nukkui yönsä makeasti. Sitkeyttä ja väsymättömyyttä kysyikin Kauramäen talo, jossa joka nurkassa oli joko keskeneräistä tai tekemätöntä. Sadoin parin oli korjattava aitoja, sadoin sylin kaivettava ojia. Peltoja oli kynnetty ronkkimalla ja ruokamulta oli kutaantunut saroilta. Matti laski sahrainkynnet syvälle ja kynti pellot suliksi. Pajupensaat raivattiin niityiltä, jotka sitte kasvoivat enemmän heiniä, ja karjaa lisäännytettiin ja saroille saatiin siten lantaa ja ruokamultaa. Isäntä ei itkenyt penniä, vaan otti päivämiehiä ja urakkalaisia omien väkien lisäksi. Entinen laiha "talopaha" lihosi ja varttui paraimpain rinnalle.
"Kuin joutui miesten käsiin", sanottiin kylässä.
Anteron jätettyä kehdon liekuteltiin siinä Matin tytärtä Katria. Matti oli silloin jo niin aikava, ettei ollut kuulevinaankaan nimismiehen muistutusta kuinka ennustustako muka olisi ollut tarpeen, jotta rengistä olisi tullut isäntänsä vertainen.
Kaitalan talo joutui vieraalle. Emäntä syytteli tulipaloa häviönsä syyksi ja vakuutteli tulenuhriksi joutuneen, paitsi rakennusta ja irtaimistoa, jotka molemmat olivat vakuuttamattomat nekin, useampia tuhansia puhdasta rahaa. Hän sai eläkkeen, vaan pojalle ei jäänyt kuin vaatteensa ja muutama sata markkaa rahaa, jotka hän heti tuhlasi maailmanmatkoilla. Emäntä eli pari vuotta sisarensa luona eläkemuorina ja kuoli unhotetun kuoleman. Kaikki sukulaiset hyljeksivät poikaa, jolla ei ollut turvaa, ei oikeata ystävää siellä eikä täällä. Hän koetti asettua Helsinkiin asumaan, vaan palasi sieltä lyhyen ajan kuluttua syntymäpitäjäänsä melkein alastomana ja mainekirjansa tahrattuina. Viluisena ja nälkäisenä kohtasi Matti hänet talvipakkasessa maantiellä.
"Minä kuolen puutteesen ja häpeään", valitti hän Matille, "sillä työtä en ole oppinut tekemään ja nuori olen kerjäämään."
Matti vei hänet Kauramäkeen ja antoi hänelle ruokaa ja vaatetta ylle. Tuliset hiilet, joita ainoastaan Matti kokosi hänen päänsä päälle, sillä kaikki muut mittasivat hänelle ansion mukaan, kolkuttivat hänen omaatuntoansa ja kaiuttivat menneitä. Matti huomasi veljensä tuskallisen mielen ja kuinka armolahjain ottaminen tuntui entiselle talonisännälle vaikealta, ja lohdutteli häntä sanoen: "Pitää ottaman paha vastaan niinkuin hyväkin."
"Sinä lähdet nyt tuonne äyräälle kanssani", puhui Matti vielä samana iltana veljelleen ja lähti häntä viemään äitinsä luokse. "Äitini on sinua odottanut jo kauan ja olisit kai tullutkin, jollei Silposen Jussi olisi saanut sinua veiviinsä ja loppuja rahojasi. Ensi aluksi on sinulla siellä lämmin huone, puhdas vuode ja ruokaa syödäksesi; sitte saamme nähdä."
Kärsimykset olivat karsineet ylpeyden hengen entisestä Kaitalan isännästä, sekä vaeltamisen halun ja hän jäi Matin äidin tupaan.