Matti toimi ripeästi ja ajoi muutaman päivän kuluttua vanhalla Pekalla ja vanhalla reellä veljeänsä katsomaan. Heiniä ja kirstuntapainen oli kotereissa.

"Ihmisen pitää tekemän työtä onnessa ja onnettomuudessa", tervehti hän iloisesti veljeään.

Kuin ei tämä vastannut siihen mitään, jatkoi Matti:

"Hevonen ja reki ovat tuolla ulkona ja…"

"Pekka … vielähän olet hengissä", keskeytti veli.

"Ja tässä on sinulle rahaa", pitkitti Matti ja pani muutamia seteleitä pöydälle. "Näillä rahoilla ostat sinä kauppiaalta kahvia, sokeria, tupakkia ynnä muuta pientä tavaraa; tavaran vaihdat räsyihin ja räsyt viet Tervakoskelle ja sitte alotat taas uudestaan. Ihmisen täytyy tehdä työtä ja työtä se on sekin, eikä juuri huonointa."

"Sinä olet liian hyvä."

"Älä hupsuttele, kun sukua ja kaikkia ollaan."

Veli katsoi Mattia silmiin ja värähdyksiä näkyi hänen kasvoillaan.

"Ja minä kun luulin", lausui hän liikutetulla äänellä, "että sinäkin vihaat ja inhoat minua, kuten kaikki muutkin."