"Tunnen", vastasi Eliina ja antoi Katrin käden nuorelle miehelle, joka seisoi siinä heidän edessään päätään pitempänä kaikkia.
Kuulumattomin askelin läheni Matin äiti rakastuneita. Nuoren miehen käsi oli kiertynyt Katrin ympäri.
"Minä siunaan liittonne", virkahti hän hennolla äänellä.
"Äitini", äännähti Matti ja nosti hänet kuni perhosen nuorten tasalle.
Hoikka mies painoi kihlasormuksen Katrin sormeen.
"Minä siunaan liittonne", toisti Matin äiti ja syleili kihlatuita.
Sormessa kiilsi sormus, kultainen kihlasormus.
Anteron laulaessa: "Sulhanen pulska nuorimies on", menivät toiset nimismiehen vaatimana vierashuoneesen, vaan Matti jäi akkunan eteen. Katseli siitä ulos valkoisia maisemia kyläänpäin ja suuri kyynel valahti poskelle. Kaitalan talosta siirtyi katse joenäyräälle. Savu nousi äidin tuvasta. Matti pyyhkäsi kyyneleen poskeltaan ja lähti veljensä luo. Soihdun, josta Jooseppi aamulla oli särkenyt lasin, otti mukaansa.
Antero vihittiin papiksi ja vietettyään häänsä pappilan neidin kanssa läksi hän kauniina Elokuun iltana rouvineen uuteen kotiinsa. Jooseppi kyyditsi nuorta pariskuntaa läheiselle asemalle ja Matti otti viimeiseksi jäähyväiset Anterolta, onnentuojalta. Pitkän luvun aikoi hän lukea maisterille seisoissaan portinpielessä, toisessa kädessään pidellen lakkiansa ja toisella puristaen Anteron kättä, mutta silmät kostuivat ja ääni tykähtyi. Tuulen leikitellessä hänen hiuksissansa ja hakeissa niistä valkoisia hapsia näkyville kuuli Antero hänen mainitsevan Kauramäen huoneen Herrasta, isäin hyvistä töistä ja lasten vakaasta vaelluksesta, vaan sitte puhuja sekaantui, keksi samalla vikaa valjastamisessa ja torui Jooseppia, joka oli unhottanut vetää silan-nappulainnauhat reikäin lävitse.
Ennen käännettä liehuttivat Antero ja hänen rouvansa nenäliinojaan. Nimismies, rouva ja Eliina seisoivat kukin avatun akkunan ääressä ja liehuttivat vastaan. Ja portinpielessä seisoi Matti … ja kohotti lakkiaan.