Ennen lähtöään pistäysi Eero tupaan sytyttämään sammunutta piippuaan.
"Hakisit yhden säkin tädiltä lainaksi", lausui hän vaimolleen, "ja parsisit omain rikkinäiset."
Monenkarvaisia ajatuksia liikkui kaiken päivää Eeron aivoissa ajaessa halkokuormaa Järvenpäähän. Pääväri niissä kaikissa oli tämmöistä laatua:
Seisoiko Luojan lakikirjassa, että hänen pitää ikänsä elämän köyhänä? Seisoiko siellä, että hänen pitää joka vuosi syömän etukäteen osa tulevan vuoden sadosta? Eikö siellä päin vastoin seiso, että hänkin, kuten jokainen kuolevainen, on oman onnensa seppä? Jos hän esim. olisi nuorena ollessaan mennyt Mustialan kouluun, niin heiluisi nyt pehtorina, eikä renkäisi muuta kuin … usutella torppareita työhön. Taitaisi olla koiran virkaa sekin. Vaan olisihan hän voinut mennä tukkitöihin. Moni rahvaanmies on niissä ylentynyt varttesmanniksi ja herraksi. Saisi suuria palkkoja ja … kulkea ympäri maailmaa niinkuin Jerusalemin suutari. Oppisi tuhlaamaan rahoja, ylvästelemään eikä omaisuutta sentään olisi enempää kuin hurja luonto, pitkät saappaat ja remmihihnat. Mutta jos hän silloin, kuin möi ruskean oriinsa, olisi ruvennut kaupantekoihin, sen sijaan että rupesi naimaan, niin olisi luulletenkin äveriäs mies nyt. Olisi ostanut vaikka kauroja jonkun kymmenen tynnyriä ja lainaillut niitä tarvitseville. Kokoontuisi eloa aittaan ja röhkää taloon, kuin saisi mitata puoli tynnyriä kasvuja tynnyriltä, nekin kuivina, vaikka lauheoina ja paisuneina ne lainaisi … ja rikastuisi siten lähimmäistensä hiellä ja työllä, tottuisi kovasydämmiseksi ahnehtijaksi, rakastuisi maailman tavaroihin, ajattelisi yötä ja päivää katoavaisia; ja sitte tulisi niittomies ja sanoisi: "Lähde kanssani".
Käpeästi käveli ruuna kotiinpäin, juoksi puoleen väliin ylämaatkin, ja Eero, joka muuten oli arka hevosestaan, ei tällä erällä kiinnittänyt ohjaksia, antoipahan vaan olla höllällä ja kulunmäärän ruunan vallassa.
"Pikemminhän joudumme kotiin", ajatteli hän, "ja siellä on apetta sulle, iltavalkea minulle ja … Juho ja… Siellä on paras ollaksemme."
Ajatus ei ollut uusi; se oli vanha, hyvin vanha.
"Isä, saankos minä uudet saappaat Jouluksi?" kysyi Juho riemastuneella äänellä, kuin Eero astui sisään ja veti rukkasia käsistään.
"Saat sinä; sinä vaan saatkin", vastasi Eero ja katseli ihmetellen kahvipannua, jonka vaimonsa vei pöydälle.
"Tule juomaan nyt", kehoitti vaimo; "minä lainasin tädiltä neljänneksen kahvia, sokeria, ja… Kuule Juho! Missä ne lehdet ovat? Tuo nyt isän piippuun?"