"Minä ne jo leikkasin", vastasi poika ja toi tupakkilaudan pöydälle.

"Sittepähän ei ole isällä vaivaa."

"Kuivuvat liiaksi", muistutti Eero.

"Pannaan konttiin, kontti pannaan kuoppaan ja kuopan ovi tökköön", neuvoi Juho.

"Ettei maaru saa", naurahti Eero ja paineli pojan hiuksia korvallisen ta'a.

Seuraavan aamun hämärässä valjasti Eero ruunan koterireen eteen; reessä oli viisi säkkiä, eväspussi ja heiniä niinikahassa. Vaimo tuli ulos ja luetteli kolmanteen kertaan ostokset, alkaen suoloista ja lopettaen kahvinselitteesen, jota viimemainittua piti ostettaman kymmenen pennin edestä ja kaikkein viimeksi, niin puukhollarit antaisivat runsaammin niinkuin kaupanpäällisten verosta. Eero kuunteli levollisesti pitkää rämitystä ja nykäsi sitte ruunaa ohjaksista ja virkkoi:

"Pidä tarkalla poikaa ja tulta; ja ruoki ahkeraan possua".

Talviaamu oli kaunis. Maa oli valkoinen, metsä oli valkoinen; kuulakoita pilviä purjehti taivaankannella, pilvien takaalta tuikki tähtiä; ilma oli leuto ja keli oli paras; itsekseen tuntui reki kulkevan tasamaalla, kuin vähänkin vietti, niin juoksuun lykkäsi ruunan.

Tuuli heräsi lumisesta viidakosta ja suristi puhelankaa eli telefoonia. Eero muisti epäilyksensä, kuin sitä viime syksynä pantiin kuntoon. Hän ei uskonut siitä syntyvän sen tuotakaan ja nyt tilaavat Hurjain kylän isännät heinänsiemenensä ja kaikki tarpeensa vain puhelankasanalla Helsingistä. Eero itse ei ole vielä saanut puhua sanaakaan sillä, eikä ole ollut puhumisen tarvistakaan, vaan nyt sopisi Helsingissä koettaa. Apteekissa ja monessa muussa paikassa kuulutaan annettavan ipo ilmaiseksi. Sopisi hänen puhua vaikka vallesmannille, jonka kamarissa on laatikko, ja kysyä esim., milloinka henkirahat maksetaan tai jotain muuta sellaista asiaa. Ei senvuoksi, että hän enää epäilisi, muutoin vaan. Epäili hän syksyllä, mutta ihmekös tuo? Isävainaja epäili telekrahvi-värkkiäkin, ja käski insinörin hakkaamaan sen sananlennätinlangan tolpat lyhemmiksi, niin olisi siitä jotain hyötyä kuin hän kuivattelisi riihimekkoansa langoilla, muuhun ei muka koko konsti kelvannut. Ja se ei nyt mitään kummaa ollut ja isävainaja epäili sitäkin.

"Hän kylmää, nälkää…
Mun isän armahin."