Seuraavana iltana lupasi esiintyjä puhua jumalanpalveluksesta.
Kun Joel illalla asteli kotiin, oli hymy kadonnut hänen huuliltaan. Hänen sisimpäänsä ja väkevämpäänsä oli isketty murhaava isku. Hänessä alkoi murtua se, josta tähän saakka kaikki oli kimmahtanut takaisin. Mitä morsian, kuritushuone ja mikään muu voima maailmassa ei kyennyt murentamaan ja pehmentämään, sen murensi ja pehmensi muutama Vuorisaarnan lause.
Makuulle mennessä oli Joelin mieli omituisen herkkä ja tuntehikas. Mutta samalla se oli kuin surun värittämä. Suru johtui jonkun petoksen paljastumisesta. Se taivas, jonka palmut vielä eilen hohtivat komeassa valossa, painui johonkin usvaiseen, lätäkköiseen ja likaiseen, josta se oli kotoisinkin. Tämä erehdys melkein itketti.
Koko seuraavan päivän taisteli Joel kysymyksestä, josko mennä illalla kuulemaan jatkoa tai olla menemättä. Yhtenä silmänräpäyksenä päätti hän mennä. Mitä vahinkoa voisi siitä koitua hänelle? Mutta toisin silmänräpäyksin päätti hän heittää koko menon. Hänen taivaan valtakuntansa oli taistelu. Ei rauha eikä rakkaus, jotka ovat vain koreita sanoja. Se omaa enite elämää, enite taivaan valtakuntaa, joka enite taistelee.
Mutta ken taisteli enemmän kuin Kristus? Ja mitä hän käytti taisteluaseena? Rauhan ja rakkauden sanoja. Sen paljasti edellisen illan esiintyjä. Viimeiseen silmänräpäykseen saakka. Ja tämä juuri todistaa, sanoi esiintyjä, että taivaan valtakunta on sisältä ulospäin toimiva voima. Koko autuuden hekuma käsittyy juuri rauhan ja rakkauden toimintaan.
Entä ne kirojuhlat, joiden uhripappina hän oli toiminut!
Joelin rintaa purasi.
Kellon ehtiessä kuuteen ryntäsi hän kadulle ja kiirehti nopein askelin toista esitelmää kuulemaan.
Seuraavana iltana oli kolmas ja viimeinen esitelmä, sen aiheena oli rangaistus ylimalkaan ja kosto erityisesti.
Joel taisteli vielä tulisemman taistelun kuin edellisenä päivänä. Puoli kuuden tienoissa lähti hän asemalle, aikoen astua junaan ja lähteä kolmatta esitelmää pakoon, kirojuhliin maaseudulle. Kymmentä minuuttia ennen kuuden lyöntiä työntäytyi hän aseman rappuja ylös, asteli pilettiluukkua kohti, pyörti takaisin, asteli uudelleen ja pyörti uudelleen. Ja kosto erityisesti, soi lakkaamatta hänen korvissaan.