— Mistä sen tiedät?
— Olen omin korvin kuullut.
— Sinäkö? huudahti Lyyli. Oletko sinä nähnyt isän ja äidin?
— Olen nähnyt.
Joel kertoi, miten riehutuisku oli hänet äkkiä yllättänyt järven jäällä ja miten hän pelastui kuolemasta Lyylin vanhempien tautta. Kun hän oli lopettanut, virkkoi tyttö:
— Eivätkö he kiroo minua?
— He siunaavat.
Lyyli kätki kasvonsa käsiinsä ja alkoi ääneen itkeä. Joel taas näki, minkä väkevän vaikutuksen rakkaus teki, mikä mahtava voima sillä on ihmissydämmeen.
— Sitte kyllä lähden… minä olisin aikaa lähtenyt, jos olisin tietänyt.
Oltiin hetki vaiti.