Puhuja suostui ehdotukseen. Kun pöytä ja tuoli oli asetettu hänen eteensä ja kun hän oli istunut, kosketteli hän sujuvasti työpäivän pituutta, maan omistussuhteita, viljelemättömiä maita, palvelijain asemaa sekä kirkon ja valtion eroittamista. Hän ei enää puhunut säkenöivästi, kuten äsken, mutta hän puhuu asiantuntijan varmuudella ja niin pätevästi, ettei epäilyksen varjokaan langennut hänen ponsiinsa, joiden sisältämät vaatimukset muka toteutetaan pikemmin kuin huimapäisinkään luulee.
Aurinko ehti laskea, mutta keskustelua jatkui yhä. Vihdoin se lopetettiin. Kun kuitenkin moni tärkeä kysymys oli vielä jäänyt aivan koskemattomaksi, ehdotti puheenpitäjä toista yhtymistä huomissa, jolloin oli sunnuntai.
— Veljet ja siskot, virkkoi hän taasen säkenöivästi ja lumoovasti, aika on jo ehtinyt myöhään, olemme jo ehkä vähän väsyksissäkin, mutta tärkeitä, meidän etujamme koskevia kysymyksiä on jäänyt kokonaan mainitsemattakin. Yksi semmoinen kysymys on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Työväenyhdistyksen perustaminen keskuuteenne ansaitsee myöskin ottaa puheeksi, samoin työväen puolueen sanomalehtien levittäminen ja kannattaminen, vähäpätöisempiä mainitsemattakaan. Onko teillä halua saapua huomenna tänne?
— On, kuului sankkaääninen vastaus.
— Tulkaa pari tuntia varhemmin.
— Tullaan.
Joukon alkaessa hajota nousi Sormensuon Joel seisomaan pöydälle ja virkkoi pingalle pullistunein sieramin:
— Kokoukseen huomenna joka mies ja joka nainen, jonka nokka on työväen malliin. Joka mies, joka nainen. Kuuletteko?
III
Kylän työväestö oli muuttunut sosialistiseksi kuin taikalyönnillä. Ei muusta puhuttukaan kuin sorrosta ja kurjuudesta, jonka alla raatajakansa väyryili tuskissaan. Mielien katkeruus ja kiihtymys kyti kaikkialla, kaikki olivat toinen toistaan sorretuimpia, kovakohtaloisempia, onnea ja tyytyväisyyttä ei ollut enää missään.